Etusivu » Eläintenomistajille » Koira » D.A.P.

D.A.P.® - koiraa tyynnyttävä feromoni

Hyvän tuulen tuoja

Sosiaalisille eläimille kuten koiralle, kyky kiintyä toisiin ryhmän jäseniin on elintärkeää. Pennun ensimmäinen kiintymyssuhde on sen suhde emoon. Emon ja pennun välisen kiintymyssuhteen muodostuminen ensimmäisten elinpäivien aikana tapahtuu luonnollisten hajuaineiden eli feromonien avulla. Emo aistii pennun iholta synnytysnesteiden sisältämät feromonit, jotka aikaansaavat emon hoivaamisvietin laukeamisen ja pennut aistivat emon nisien välisen ihon talirauhasista erittyvän tyynnyttävän feromonin. Kiintymyksen kohteen läsnäolo rauhoittaa pentuja ja saattaa ne levolliseen mielentilaan. Tyynnyttävä feromoni vaikuttaa aikuiseen koiraan samoin kuin pentuunkin.

Feromonit ovat hajuaineita, joita tietyn lajin eläinyksilöt käyttävät luonnossa keskinäiseen kommunikaatioon. Toisen yksilön erittämät feromonit voivat aiheuttaa vastaanottavassa yksilössä tunnetilan tai käyttäytymismuutoksen. Tunnetuin feromonivälitteisen kommunikaation muoto on lisääntymiskäyttäytyminen. Feromonituoksujen ansiosta urokset saavat esimerkiksi naaraiden jättämistä hajumerkeistä viestin siitä, milloin naaras on kiimassa. Feromoneja käytetään myös muussa viestinnässä, kuten reviirin merkitsemisessä ja emon ja pennun välisen suhteen lujittamisessa.

Feromonit syntyvät eläinten ihon ja limakalvojen rauhasissa. Feromonit leviävät ilmaan ja esineisiin niitä erittävän yksilön liikkuessa ympäristössään ja jättäessä feromonimerkkejä. Muut saman lajin yksilöt aistivat feromonit erityisen aistinelimen, vomeronasaalielimen avulla. Vomeronasaalielimen aukko sijaitsee kitalaen etuosassa. Tästä feromoniaistimus kulkee hermoja myöten aivojen tunnealueelle saaden aikaan käyttäytymisen tai tunnetilan muutoksen.

D.A.P.® feromonituotteet sisältävät synteettistä koiraa tyynnyttävää feromonia, jonka vaikutus vastaa emon erittämää luonnollista feromonia. Keinotekoinen feromoni saa aikaan pennussa ja täysikasvuisessa koirassa luonnollisella tavalla turvallisuuden tunteen, jonka rohkaisemana koira uskaltaa lähteä tutustumaan ympäröivään maailmaan. Tyynnyttävää feromonia voidaan käyttää koiraa pelottavassa tilanteessa rohkaisemaan koiraa, mutta parhaiten se toimii käytösterapiaan yhdistettynä nopeuttamaan oppimista. Tyynnyttävän feromonin on todettu tukevan pennun hyvää sosiaalista kehitystä, kun sitä käytetään vieroituksen aikaan pennun siirtyessä uuteen kotiinsa.

Tilanteita, joissa D.A.P.® feromonituotteita voidaan käyttää.
Huom! Koiraa tyynnyttävä feromoni toimii parhaiten yhdistettynä asianmukaiseen käytösterapiaan.

• Kovat koiraa pelottavat äänet, kuten ilotulitus
• Autossa pelkäävän koiran tukena ja totutettaessa koiraa autoiluun
• Yksin jäämiseen liittyvissä ongelmissa
• Pennun totuttaminen uuteen kotiin
• Hyvän sosiaalisen kehityksen tukena sosiaalistumiskaudella
• Koirahoitoloissa
• Koiran vaihtaessa ympäristöä, esim. lomamatkoilla tai muuton yhteydessä
• Remonttiin totuteltaessa
• Uuden perheenjäsenen saapuminen (esim. vauva, toinen lemmikki)
• Paljon vieraita ihmisiä ja hälyä (juhlat tms.)
• Ikääntyvän koiran tukena
• Eläinlääkärikäynneillä

dap_ryhm_1.jpg