Mahalaukun kiertymä – onko tämä ihmisen aiheuttama sairaus?
Kirjoittaja: Tuomas Kärkkäinen, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, Raili Pispa Oy, www.railipispa.fi
Yhteenveto
Pyrin selvittämään mahalaukun kiertymän/laajentuman syitä ja etsimään vastauksia siihen, miten taudin synty voitaisiin estää.
Tapahtumien kulku:
Iso
koira tarvitsee paljon ruokaa kustannukset merkittävät valitaan
halpa ruoka isot annokset ruoka turpoaa siteet ja mahalaukku
venyvät laajentuma/kiertymä.
Taustaa
Mahalaukun
kiertymä on kohtalonomaisesti liitetty suurten koirarotujen
ominaisuuksiin. Sen syntyä on selitetty koiran rakenteesta ja
käyttäytymisestä johtuvilla perusteilla. Ongelman tekee merkittäväksi
sen mukanaan tuoma suuri kuolleisuusriski sekä eittämättä myös korkea
uusiutumisriski muutaman vuoden sisällä huolimatta onnistuneestakin
hoitotoimenpiteestä. Toinen huolestuttava piirre taudissa on sen
yleistyminen. Amerikkalaisessa aineistossa taudin esiintyminen on
kasvanut noin kymmenkertaiseksi 20 vuoden aikana (60-luvun lopusta
80-luvun lopulle).
Vuosi sitten ilmestyi amerikkalaisessa alan
julkaisussa (Journal of American Animal Hospital Association
2004;40:192-203) mielenkiintoinen artikkeli viiden vuoden seurannan
tuloksista. Tutkimus tehtiin Purduen yliopistolla ja sen kantavina
voimina olivat American Kennelclub ja suurten rotujen rotujärjestöt.
Tutkimukseen osallistui 1989 eri rotuista koiraa. Se tehtiin
pääasiallisesti kyselytutkimuksena, mutta sairastuneet koirat
luonnollisesti tutkittiin perusteellisesti. Tutkimukseen osallistuneet
rodut olivat meilläkin taudille tyypillisiä suuria tai suurehkoja
koiria edustavia rotuja (akita, vihikoira, collie, tanskandogi,
irlanninsetteri, irlanninsusikoira, newfoundlandinkoira, rotweileri,
st.bernhardinkoira, iso villakoira ja weimarinkoira). Rodut oli jaettu
hieman meidän käyttämästämme luokituksesta poikkeavasti suuriin (yli
22,5 kg) ja jättirotuihin (yli 45 kg). Tutkimusaikana koirista
sairastui 5,7 %.
Tutkimuksessa selvitettiin sekä koirasta
itsestään riippuvia että ulkoisia riskitekijöitä. Koirasta riippuvista
riskeistä suurimmaksi osoittautui rakenne, jota kuvaa korkea, syvä ja
kapea rintaontelon rakenne (riskilisäys 170 %). Samantyyppisiä
riskitekijöitä olivat ikä (20 % riskinlisäys/ikävuosi) ja suuri
syömisnopeus. Myös lähisuvussa (vanhemmat tai sisarukset) esiintyneen
sairastumisen todettiin olevan osoitus lisääntyneestä riskistä saada
tauti. Korotettu ruokinta (ruokakuppi telineellä) lisäsi riskiä 110 %.
Tyypillisesti sairaus ei ilmene aivan pentuiässä. Se on tämän
tutkimuksen mukaan suhteellisen harvinainen alle 4-vuotiailla. Siitä
eteenpäin todennäköisyys sairastua kasvaa huimasti ja pysyy korkeana
koiran elämän loppuun asti. Koiran rakenteesta johtuvat seikat eivät
kuitenkaan selvitä sitä, miksi tautitapausten määrä on kasvanut näin
runsaasti.
Kasvun syitä on etsitty ruokinnasta ja varhaisimmat
tutkimukset epäilivät syyksi kuivamuonan korkeaa
hiilihydraattipitoisuutta (van Kruiningen et al -74, Morgan et al -77).
Elwood (-98) totesi settereillä yhden ruoan syöjien riskin
sairastumiseen olevan kolminkertainen verrattuina sekaruoan syöjiin.
Glickman (-97) totesi, että sekoitettaessa kotiruoan tähteet
kuivamuonan joukkoon riski väheni 59 % mutta mikäli kuivamuonaan
sekoitettiin purkkiruokaa, sairastumisriski laski vain 28 %.
Tutkimuksella pyrittiin vastaamaan kolmeen kysymykseen:
1. Lisääntyykö sairastumisriski syötettäessä kuivamuonaa?
2. Kasvaako riski annostilavuuden kasvaessa?
3. Lisääkö runsas hiilihydraattimäärä sairastumisriskiä?
Sairastuneiden
tietoja käsiteltäessä saatiin tilastollisesti merkittäviksi muuttujiksi
ikä, ensimmäisen ikävuoden aikainen krooninen vakava sairastelu ja
ruoka-annoksen tilavuus/ateria.
Ikä vaikutti siten, että alle
2-vuotiaita sairastui vain 8,1 % ja 2-4 vuotiaistakin vain 11,8 %.
Ikäryhmässä 4-7-vuotiaat sairastumisprosentti oli 21,1 % ja ryhmissä
7-10-vuotiaat ja yli 10-vuotiaat sairastui hieman yli 28 %.
Ruoan
annoskoon vaikutuksesta todettiin, että suuritilavuuksinen ruoka-annos
kaksinkertaisti riskin päivittäisistä ruokintakerroista riippumatta.
Suuri annos kerran päivässä kolminkertaisti riskin verrattuna
ruokintaan pienillä annoksilla kahdesti päivässä. Jättiroduilla tämä
riski oli merkittävämpi kuin suurilla roduilla. Sairastuneilla
todettiin mahalaukun kiinnityssiteet merkittävästi venyneiksi. Tutkimus
ei todennut yhteyttä kuivamuonan ja mahalaukun kiertymän välillä. Tämä
ehkä johtuu siitä, että tutkimusaikana kaikki koirat söivät
kuivamuonaa.
Omiin havintoihinsa perustuen tutkijat totesivat
suurten rotujen koiria ruokittavan enemmän kuivamuonalla kuin pienten
rotujen edustajia.
Hiilihydraattien syönnillä ei tässä tutkimuksessa todettu olevan yhteyttä sairauden syntyyn.
Lisäksi todettiin, että selvästi laihoilla koirilla tautia esiintyi merkittävästi muita enemmän.
Ensimmäisen
ikävuoden aikana vakavasti sairastelleilla koirilla oli selvästi
suurempi riski saada mahalaukun kiertymä kuin tällöin terveinä
säilyneillä. Mahdollisesti tähän on syynä samat terveysongelmat kuin
pentukauden aikanakin.
Tutkimuksen perusteella annettiin seuraavat suositukset:
1. Koiria ruokittaessa ja ruokaa valittaessa tulee annoskoon olla merkittävä valintatekijä.
2. Etenkin riskirodut tulee ruokkia vähintään kahdesti päivässä.
3.
Käytetyn ruoan tulee olla mahdollisimman vähän turpoavaa sekä
energiapitoisuudeltaan sellaista, että se mahdollistaa kohtuulliset
annoskoot.
4. Ruokaa ei saa tarjota korotetulta alustalta.
Pohdinta
Koiran
ruumiinrakennetta on meilläkin pidetty yhtenä taudin perussyynä jo
vuosikymmenten ajan. Aivan ilmeisesti sillä on oma selvä merkityksensä
ja tietty määrä sairastumisista tapahtuu rakenneseikkojen vuoksi.
Koirien rakenteessa tai perimässä ei ole kuitenkaan kuluneina vuosina
tapahtunut mitään sellaista muutosta, mikä selittäisi taudin
lisääntyneen esiintymisen.
Tämän tutkimuksen ansio on
mielestäni siinä, että se nostaa etenkin ruokinnalliset kysymykset
voimakkaasti esille. Meidän tulee miettiä, mikä koiran elämässä on
muuttunut 60-luvun jälkeen. Oma käsitykseni on, että pääasiallinen
muuttuja on siirtyminen kuivaruokintaan.
Tämä muutos tapahtui
vuoden 1957 jälkeen, jolloin alettiin ensimmäistä kertaa valmistaa
teollisesti koirille kuivamuonaa ns. ekstruudiomenetelmällä. Näin
valmistetaan tälläkin hetkellä lähes kaikki kuivamuonat. Valmistuksessa
jauhetaan kaikki valmistusaineet yhdeksi massaksi, joka sitten
kypsytetään voimakkaassa lämmössä ja paineessa. Massasta tehdään
halutun näköisiä ja muotoisia paloja, jotka kuivataan prosessin
lopuksi. Tämä menetelmä mahdollistaa ruokamäärien tuottamisen nopeasti
ja kohtuullisella hinnalla. Tutkimustiedon lisääntyessä on opittu
valmistamaan koiran ravintotarpeita paremmin vastaavia ruokia. Niinpä
esim. kasvuajan ongelmat on saatu radikaalisti vähentymään
parinkymmenen viime vuoden aikana. Ekstruudiomenetelmällä on kuitenkin
omat rajoitteensa. Tyypilliseen ekstruudioruokaan on korkean
käsittelylämpötilan vuoksi ongelmallista lisätä energiaa (rasvaa) niin
paljon kuin koiran ruoansulatus sitä vaatisi. Matalaenerginen ruoka
johtaa korkeisiin annostilavuuksiin, jotta päivittäinen energiantarve
saataisiin tyydytetyksi. Ruoan turpoaminen kostuessaan on toinen
tilanteeseen vaikuttava tekijä. Tällöin annoskoko kasvaa
1,5-kertaiseksi alkuperäisestä tilavuudestaan.
Suuren
annoskoon ja ruoan turpoamisen yhteisvaikutuksena koiran mahalaukku ja
sen siteet venyvät päivittäisen ruokinnan yhteydessä. Venyminen
tapahtuu hiljalleen muutaman ensimmäisen elinvuoden aikana. Tämä
siteiden venyminen tai jopa niiden repeäminen on mielestäni välttämätön
edellytys kiertymän syntymiselle.
Syy, miksi mahalaukun kiertymä
on suurten ja jättirotujen tauti, on todennäköisesti siinä, että mitä
suurempi rotu on kyseessä, sen pienempi on ruoansulatuskanavan paino
verrattuna koiran painoon. Pikkuroduilla ruoansulatuskanava painaa n. 7
% eläimen painosta. Suurilla roduilla ruoansulatuskanavan paino on jopa
vain 2,8 %.
Yleisen matalaenergisyyden lisäksi ongelmia
saattaa syntyä myös ns. ”large breed -ruokinnasta”. Nämä ruoat
laadittiin estämään ylipainon muodostumista pentukauden lopussa.
Rajoitetun ruokinnan avulla pyrittiin varmistamaan terveiden lonkkien
kehittyminen. Ajateltiin, että koiralle voidaan tällöin antaa ruokaa
vapaasti ilman ylipainon pelkoa. Jotta tähän päästään, tuli ruoan
energiapitoisuutta laskea runsaasti. Samalla kuitenkin nousi
annostilavuus. Painon ja kasvun rajoittamiseen pyritään myös
siirtämällä kasvava pentu aikuisruoalle.
Omaan ajatteluuni ei
mahdu se valitettavan yleinen tapa, millä pennun kasvua pyritään
rajoittamaan. Ajatus ruokkia pentu huonosti, ettei se kasvaa ”liian”
nopeasti, ei voi olla kriittistä tarkastelua kestävä. Koska
pentukautena kasvun vaatima energiamäärä/kg on n. 2-3 -kertainen
aikuisikään nähden, ei rajoituksesta voi seurata pelkkää hyvää.
Yleinen
ongelma on myöskin suurten koirien vaatima runsas ateria. Tämä johtaa
helposti säästämiseen ruokintakustannuksissa. Hinnaltaan edullisimmat
ruoat ovat tyypillisesti markettien tarjoamia vaihtoehtoja. Näille on
yhteisenä nimittäjänä koostumuksen matala rasvapitoisuus ja vastaavasti
korkea tärkkelyksen osuus, mistä seuraa tällaisen ruoan matala
energiataso ja suurentuneet annokset.
Tutkimusten mukaan
koiran aineenvaihdunta pystyy käyttämään rasvaa ravinnoksi noin kaksi
kertaa tehokkaammin kuin ihminen. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä,
että normaalissa hyvässä koiranruuassa suurin energialähde tulisi olla
rasva. Tällaisessa ruoassa on rasvaa noin 16 % tai enemmän tarpeen
vaatiessa. Näin rakennettu ruoka mahdollistaa terveyden ja kasvun
kannalta kohtuullisen kokoiset annokset. Optimaalinen koiranruoka on
siis korkeanerginen, hyvinsulava ja vähän turpoava. Tällainen ruoka
tulee ruokittaessa annostella!
