• Hevosen lihasmassa kuntoon – Sandran lihasten hyvinvoinnin tukeminen Myoplastin avulla

    12-vuotias Hannover-tamma Sandra stressaantui ja menetti lihasmassaa omistajan ja tallien vaihtuessa. Lisäksi tamma kuivui myyntitallilla ja sen hampaiden raspaus oli hoidettu liian rankalla kädellä. Hevosen suu oli uuteen kotiin tullessa arka ja ruokahalu heikentynyt. Hevonen oli myös lihaksistoltaan täysin jumissa, pää tuskin kääntyi. Kadonnut kunto ja lihasmassa haluttiin kuitenkin takaisin, sillä tamman toivottiin siitokseen siirtyessään tiinehtyvän jo seuraavan kauden aikana. Ruokailun muutokset piti tehdä varoen, sillä viimeaikaisesta ruokinnasta tieto oli puutteellisesta ja stressaantuneen hevosen mahan kuntokin arvelutti. Ruokinta aloitettiin laadukkaalla kivennäisellä ja hyvälaatuisella heinällä. Lihashoitojen tueksi tamma sai Vetcaren luonnollisen E-vitamiinin. Lihaksia huollettiin manuaalisesti mm. magneettihoidoin ja lihasmassan palautteluun tammalle aloitettiin Equitop Myoplast-kuuri.

    Tuloksia saatiin kuurina jo purkillisella Equitop Myoplastiayhdessä luonnollisen E-vitamiinin kanssa. Myoplastin vaikutus näkyi nopeasti myös tamman suoritushalukkuudessa kunnon kohentuessa. Tullessaan haluttomasti liikkunut tamma alkoi jo osoittaa pitävänsä juoksutuksesta ja ohjelmaan lisätyistä puomiharjoituksista. Lihasjäykkyyksistä palautuva tamma on tehnyt vain kevyttä liikuntaa ja hevosta on käsitelty kuvien ottamisen aikajaksolla vain maasta käsin.

    Equitop Myoplast on korkealaatuinen täydennysrehu, joka sisältää 18 aminohapon yhdistelmän. Aminohapot edesauttavat lihaksiston kasvua ja palautumista. Oikealla rehun aminohappotasapainolla lihaksisto vastaa paremmin harjoitukseen, rasituksesta palautuminen lyhenee ja hevonen kestää rasitusta useammin. Equitop Myoplast soveltuu käytettäväksi myös hevosille, jotka eivät siedä korkeaa valkuaisen määrää rehussaan.

    Katso huomattava muutos kuvina. Kuvat tammasta on otettu luonnontilassa, ei puunattuna ja kiillotettuna.

    Maaliskuu 2017
    Toukokuu 2017
    Kesäkuu 2017

    Lue myös seuraavat artikkelit: 

    Katso kuvia ennen ja jälkeen Equitop Myoplastin käytön

    Equitop Myoplastia kokeiluun Vetcarelta

    Vetcare -testi, osa 1: Lähtötilanne ja koe-eläimen esittely

    Lisää lihaksia hevoselle – case Chelsea

    Vetcare-testi: käyttökokemukset ja testin jälkeen

    Tutustu lisää: Equitop Myoplast