TEKSTI: Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, ACVIM Jonna Jokisalo
Sairaan varsan oireet ovat usein hyvin samantyyppisiä riippumatta sairauden aiheuttajasta. Varsa ei ime, on vaisu ja makoilee paljon. Yleisimmät sairaudet tällaisen oireilun takana ovat yleisinfektio eli sepsis ja niin sanottu dummy-oireyhtymä, mikä johtuu joko varsan hapenpuutteesta tiineyden tai synnytyksen aikana (perinataaliasfyksia) tai ns maladaptiosyndrooma jossa varsan epänormaali hormonitasapaino estää elimistön muutoksen sikiöaikaisesta tilasta varsan synnyttyä.
Muita mahdollisia pikkuvarsojen sairauksia ovat esimerkiksi virtsarakon repeämä ja ruuansulatuskanavan sairaudet, kuten ähky ja ripuli. Harvinaisempia syitä ovat jalkojen virheasennot sekä neonataali-isoerytrolyysi. Varsoilla esiintyy myös vasta-ainepuutosta ja epäkypsyyttä.
Terve varsa, riskivarsa ja sairas varsa
Varsat voidaan jakaa kolmeen ryhmään; terveet, riskiryhmässä olevat ja sairaat varsat. Terveet varsat ovat varsoja joiden emän tiineys oli normaali, varsominen meni hyvin ja jotka käyttäytyvät kuten varsan kuuluu. Nämä eivät vaadi mitään erityistoimenpiteitä, vaikka ideaalista olisi, että jokaiselta varsalta mitattaisiin vasta-ainetaso verestä 24-36h syntymästä.
Riskivarsa on varsa, jonka emän aiemmilla varsoilla on ollut ongelmia, emän tiineydessä on ollut mitä tahansa epänormaalia, emä on sairas, synnytys ei ollut normaali ja/tai tammalla jälkeisten jääminen. Riksivarsoille tulisi aina pyytää eläinlääkäri paikalle tekemään yleistutkimus syntymän jälkeen. Ainakin näiltä varsoilta tulisi katsoa vähimmillään veren vasta-ainetaso sekä ideaalisti myös tulehdusarvot ja munuaisarvo.
Sairas varsa on käytökseltään epänormaali ja sillä voi olla esimerkiksi kuumetta (>39°), tiheä hengitys (> 40/min), kuivat/punaiset/kellertävät/vaaleat limakalvot, kylmät raajat ja/tai ontuma tai nivelturvotus. Sairas varsa on usein vaisu, ei halua imeä mahdollisesti kipuilee tai se ei pääse ylös. Sairas varsa vaatii ehdottomasti pikaisesti eläinlääkärin apua ja kysymykseksi jää, selviääkö varsa kotihoidolla vai vaatiiko se sairaalahoitoa.
Yleissääntönä voidaan pitää, että ehdottomasti sairaalahoitoa vaativat ne varsat, jotka eivät ime itse. Maito sekä nesteyttää, että tuo ravintoa varsalle. On myös hyvä muistaa, että sairasta varsaa ei tulisi koskaan juottaa tuttipullolla, koska aspiraatiovaara on suuri. Tällöin maitoa joutuu varsan hengitysteihin.
Varsat, jotka eivät pääse itse ylös tai eivät jaksa seistä, ovat saaneet kouristelukohtauksen tai varsat joiden yleisvire on laskenut ensimmäisten elintuntien aikana ovat ehdottomasti kiireellisen hoidon tarpeessa. Varsat, jotka tarvitsevat leikkausta tai vaativat happihoitoa on hoidettava sairaalassa.
Sairaalahoitoa todennäköisesti vaativat myös varsat, jotka eivät nouse ylös itse: (tiheä imemään nostaminen usein liian työlästä kotihoitona), ripuloivat, ähkyoireilevat eivätkä vastaa yhteen hoitoon kotona ja/tai kuumeilevat – menevät nopeasti huonoksi ilman tukihoitoa. Lisäksi varsat joiden emillä oli epänormaali synnytys vaativat suurella toden näköisyydellä sairaalahoitoa.
Varsan vasta-ainepuutos
Tamman istukka ei läpäise lainkaan vasta-aineita eikä pikkuvarsan elimistö ole vielä kypsä muodostamaan omia vasta-aineita heti syntymän jälkeen. Siksi varsan puolustuskyky infektioita vastaan riippuu täysin riittävästä ja riittävän hyvälaatuisesta ternimaidon saannista. Vasta-ainepuutos ei sinällään ole sairaus, mutta altistaa varsan infektioille.
Vasta-aineiden imeytyminen ternimaidosta varsaan on huipussaan ensimmäisen kuuden tunnin aikana syntymästä, minkä jälkeen imeytymistehokkuus alkaa laskea. Imeytymistä ei juuri tapahdu yli 12 tunnin kuluttua syntymästä. Varsa saa vasta-aineita riittävästi, jos tamma tuottaa hyvälaatuista ternimaitoa, varsa imee sitä riittävästi ja vasta-aineet imeytyvät varsan suolistosta verenkiertoon.
Kaikkien varsojen veren vasta-ainetaso tulisi mitata vuorokauden kuluttua syntymästä. Tarvittaessa varsalle voidaan antaa vasta-aineita sisältävää plasmaa suonensisäisesti. Jos ternimaidon saannissa tai laadussa on epäilystä, kannattaa varsalle antaa pian syntymän jälkeen ternimaitoa nenänieluletkun kautta eläinlääkärin toimesta. Tällaisia tilanteita varten kannattaa pakastaa hyvälaatuista ternimaitoa. Usein 200 ml on riittävä määrä. Ternimaito säilyy pakkasessa ainakin vuoden ja todennäköisesti useita vuosia.
Epäkypsä varsa
Epäkypsä varsa ei ole vielä valmis syntymään. Tamman tiineysaika on 320–370 päivää. Tamman synnytystä ei käytännössä koskaan käynnistetä, ellei kyseessä ole tamman henkeä uhkaava tila.
Ennenaikaisella varsalla tarkoitetaan keskosena eli ennen 320 tiineysvuorokautta syntynyttä varsaa. Keskosvarsat selviävät vain hyvin harvoin. Ylikypsällä varsalla tarkoitetaan laskettua aikaa myöhemmin syntynyttä, syntyessään ennenaikaiselta vaikuttavaa varsaa. Lisäksi varsa voi syntyä ajallaan mutta olla silti epäkypsä eli niin sanottu kehittymätön varsa.
Epäkypsän varsan tyyppioireet ovat pieni koko, alhainen paino, silkkinen karvapeite, kaareva otsa, taipuisat ”löysät” korvat sekä sisäänpäin kääntyneet silmäluomet. Lisäksi varsoilla voi olla heikkoudesta johtuvaa hengitysvaikeutta, yleistä lihasheikkoutta, huono lämmönsäätelykyky, toimimaton ruuansulatuskanava, munuaisten vajaatoiminta sekä hennot vuohiset ja riittämätön raajojen pikkuluiden luutuminen. Usein näillä varsoilla on samanaikaisesti myös vasta-ainepuutos, sepsis ja/tai dummy-syndrooma.
Syitä epäkypsyyteen ovat riittämättömään hapen- ja ravinnonsaantiin johtavat istukan toimintahäiriöt, kaksostiineys, infektiot kohdussa sekä synnytyksen käynnistäminen tai keisarinleikkaus. Näillä varsoilla on yleisesti ottaen huono ennuste ja ne tarvitsevat pitkäaikaista tehohoitoa sairaalaolosuhteissa. Epäkypsyys sinänsä ei vaadi erityistä lääkehoitoa, mutta usein näillä varsoilla joudutaan lääkehoidoilla säätelemään muun muassa verenpainetta, virtsaamista ja sokeriaineenvaihduntaa.
Ns dummy-oireyhtymä
Dummy-oireyhtymällä tarkoitetaan varsan epänormaalia käytöstä syntymän jälkeen. Dummy-varsat syntyvät useimmiten näennäisen normaaleina ja oireet kehittyvät ensimmäisen vuorokauden aikana. Lievimmillään varsat ovat vain vähän hitaita nousemaan ylös ja niillä on vaikeuksia oppia imemään. Vakavimmillaan varsoilla on suoliston, keuhkojen ja munuaisten toimintahäiriöitä. Vakava aivojen hapenpuute saattaa johtaa kouristuskohtauksiin.
Oireilun taustalla voi nykytietämyksen valossa olla ainakin kaksi täysin erilaista syytä. Näistä ensimmäinen on ns perinataaliasfyksia eli tila, jossa varsa on kärsinyt hapenpuutteesta joko sikiöaikana, synnytyksessä tai harvemmin synnytyksen jälkeen. Yleisimmin tämä tapahtuu kohdussa johtuen istukkatulehduksesta. Synnytyksen aikana hapenpuute voi johtua joko istukan liian aikaisesta irtoamisesta tai synnytysvaikeudesta. Harvoin myös vakava keuhkosairaus voi aiheuttaa hapenpuutteen syntymän jälkeen.
Toinen allaoleva syy on ns maladaptiosyndrooma. Varsan ollessa tiukassa puristuksessa synnytyskanavassa varsomisen aikana sen elimistössä tapahtuu välttämättömiä muutoksia jotka johtavat tietyntyyppisten hormonien aktiivoitumiseen. Tämä puolestaan aikaansaa varsan yleisvireen muuttumisen sikiöaikaisesta uneliaisuudesta normaaliin varsan vireeseen. Mikäli synnytys tapahtuu liian nopeasti voi tämä hormonimuutos jäädä tapahtumatta ja varsa jää siten unenomaisen tilaan.
Hitaasti toimiva varsa kannattaa tarkistuttaa eläinlääkärillä, sillä sen nielun toiminta on usein epänormaalia. Tällöin se imiessään vetää usein maitoa keuhkoihin mistä voi seurata keuhkokuume.
Dummy-varsat vaativat lähes aina sairaalahoitoa, mutta ajoissa hoidettuna niiden ennuste on erinomainen. Dummy-varsat tarvitsevat taudin vakavuudesta riippuen mahdollisesti lisähappea, ruuansulatuskanavaa suojaavaa lääkitystä sekä toisinaan myös antibioottihoitoa nielemisvaikudesn aikaansaaman keuhkokuumeen takia (varsat vetävät maitoa väärään kurkkuun eli keuhkoihin).
Mekonium-ummetus
Tavallisimmat ähkyoireiden aiheuttajat varsoilla ovat dummy-syndrooman lisäksi mekonium-ummetus, erilaiset suolistotulehdukset, mahalaukun ja ohutsuolen haavaumat ja rakkorepeämät. Varsinaiset leikkausta vaativat suolisto-ongelmat kuten nivustyrät ja ohutsuolen intussusseptiot sekä kehityshäiriöt ovat onneksi harvinaisia.
Mekonium eli pikikakka on sikiön suolistossa muodostuva tahnamainen uloste, jonka varsa normaalisti ulostaa ensimmäisen kuuden tunnin aikana syntymästä. Mekoniumin aiheuttamasta ummetuksesta kärsivä varsa on selkeästi kivulias, piehtaroi ja makaa selällään etujalat koukussa pään päällä. Oireet voivat olla lievempiä, jolloin varsa seisoo häntä ylhäällä ja pinnistelee selkä köyryssä.
Mekonium-ummetuksen syynä on joko suoliston liikkuvuuden vähentyminen tai varsan yleinen heikkous. Tila vaatii eläinlääkärin hoitoa, mutta se vastaa yleensä hyvin kotitallilla annettuun hoitoon. Hoito koostuu yleisimmin perähuuhtelusta ja kipulääkityksestä.
Virtsarakon repeämä oireilee usein hämmästyttävän samankaltaisesti kuin mekonium-ummetus. Oireet alkavat tavallisesti 1–2 vuorokauden iässä. Varsat makoilevat paljon, ovat vaisuja, eivätkä ime. Maha näyttää täyttyneeltä ja varsa hakee jatkuvasti virtsaamisasentoa ja ”tikistelee” tyypillisesti pieniä määriä virtsaa mutta voi virtsata täysin normaalistikin. Hoitona on virtsarakon korjaus leikkauksella ja ennuste on erinomainen.
Verenmyrkytys eli sepsis
Sepsiksellä tarkoitetaan vakavaa yleisinfektiota ja se voi saada alkunsa kohdussa, synnytyksen aikana tai sen jälkeen. Yleisimmät sepsikseen altistavat tekijät ovat tamman istukkatulehdus, ennenaikainen maidontuotanto sekä varsan vasta-ainepuutos. Sepsiksen aiheuttaa useimmiten bakteeri, mutta myös virus- ja sieni-infektiot ovat mahdollisia. Infektio pääsee elimistöön yleisimmin joko ruuansulatuskanavan, istukan, keuhkojen tai navan kautta. Oireita voivat olla kuume tai alilämpö, verenkiertohäiriö ja verenpurkaumat erityisesti korvissa, limakalvoilla ja ruununrajassa, heikkous ja mahdollisen paikallistuneen infektion merkit kuten ripuli, niveltulehdus tai napatulehdus. Sepsis on yksi vakavimmista varsojen sairauksista ja sen ennuste on aina varauksellinen. Mitä aikaisemmin hoito päästään aloittamaan, sen parempi ennuste.
Enterokoliitti eli ripuli
Ripulin infektiiviset aiheuttajat ovat sepsis, salmonella- ja klostridibakteerit, rota- ja coronavirukset sekä loisista Strongyloides westeri, suolinkaiset sekä pyörö- ja heisimadot. Ei-infektiivisiin syihin kuuluvat dummy-oireyhtymä, mahahaava, hiekkakeräymät, varsakiimaripuli sekä laktoosi-intoleranssi.
Eri aiheuttajasta johtuvat suolistotulehdukset muistuttavat oireiltaan toisiaan. Useimmiten hoitoon vaaditaan suonensisäisiä nesteitä korjaamaan sekä ripulin että huonon ruokahalun aiheuttama nestehukka. Imemistä tulisi rajoittaa, jos ripuli ei vastaa hoitoon muutamassa päivässä tai jos varsalla on ähkyoireita. Sairaalahoito on suositeltavaa, mikäli imemistä tulee rajoittaa tai varsan yleisvointi on huono tai heikkenee.
Erotuksena aikuisista hevosista ja vanhemmista varsoista pikkuvarsojen infektiiviset ripulit vaativat aina antibioottihoitoa koska bakteeria on usein myös verenkierrossa. Suoliston sisäloistartunnat aiheuttavat vain harvoin ripulia; useimmiten oireina ovat huono karva, hidas kasvu, pallomahaisuus ja mahdollisesti ähkyoireet.
Paksusuolen hiekkakeräymä on erittäin yleinen ripulin aiheuttaja aikuisilla hevosilla ja sitä voi esiintyä myös aivan pienilläkin varsoilla. Oireet eivät eroa muista ripulin aiheuttajista ja diagnoosiin vaaditaan röntgenkuvaus. Hoito on vaikeaa sillä varsan suolisto ei kestä aikuisilla hevosilla käytettävää psyllium-puhdistuskuuria.
Maha- ja ohutsuolen haavaumat voivat aiheuttaa pikkuvarsoille ripulia ja ähkyoireita. Haavaumat johtuvat limakalvon verenkiertohäiriöistä. Diagnoosiin vaaditaan useimmiten mahalaukun tähystys; vakavissa ohutsuolen haavaumissa vahvan epäilyn voi todentaa myös ultraäänitutkimuksella. Hoito riippuu varsan iästä ja haavaumien vakavuudesta. Pikkuvarsoille käytetään sukralfaattia suun kautta. Vanhemmille varsoille käytetään tyypillisesti happosalpaajia, aivan kuten aikuisille hevosille.
Laktoosi-intoleranssi on harvinainen syy ripuliin pikkuvarsoilla. Se voi olla primaari, jolloin varsa ripuloi, mutta on muuten täysin reipas ja terve. Sekundaarisessa laktoosi-intoleranssissa suolistoinfektio tuhoaa suolen nukkapinnan, jolloin laktoosi ei pääse imeytymään. Molemmissa tapauksissa tila on ohimenevä ja hoitona käytetään ihmisten laktaasi-tabletteja.
Varsakiimaripuli on lievä, itsestään parantuva 1–2 viikon ikäisten varsojen ripuli joka johtuu suoliston toiminnan ja ruokinnan muutoksista, ei niinkään tamman kiimasta kuten nimi virheellisesti antaa ymmärtää. Tila ei vaadi muuta hoitoa kuin peppualueen pitämisen puhtaana ja kuivana, jottei iho pääse vaurioitumaan.
Neonataali-isoerytrolyysi
Normaaliolosuhteissa tamman istukka on tiivis eivätkä varsan ja tamman verenkierrot pääse kosketuksiin toistensa kanssa. Mitä useammin tamma on ollut tiineenä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä sikiön punasoluja on päässyt tamman verenkiertoon. Tällöin tamman elimistö muodostaa vasta-aineita sikiön punasoluja vastaan. Tamman verenkierrossa voi olla punasoluvasta-aineita myös aiemman verensiirron vuoksi.
Varsa saa ternimaidon mukana elintärkeiden vasta-aineiden lisäksi myös mahdolliset punasoluvasta-aineet. Tästä aiheutuu ongelmia, jos varsan veriryhmä on sattumalta sama kuin mitä vastaan on muodostunut vasta-aineita. Tällöin ternimaidon mukana siirtyvät vasta-aineet tuhoavat varsan omat punasolut aiheuttaen mahdollisesti henkeä uhkaavan anemian. Hajoavat punasolut vapauttavat bilirubiinia joka värjää plasman ja limakalvot keltaisiksi ja voi pahimmillaan kertyä aivoihin aiheuttaen hermostollisia häiriöitä.
Neonataali-isoerytrolyysia tulisi epäillä, jos parin päivän ikäinen varsa on heikko, varsinkin jos tamma on varsonut useita kertoja aiemmin ja varsan limakalvot ovat kellertävät. Hoito vaatii verensiirron. Aikaisin huomattuna myös näiden varsojen ennuste on erinomainen.
Varsa kunnossa mutta emä ei:
Mikäli tamman käytöksessä on hiukankin epänormaalia, kannattaa siihen suhtautua vakavasti, sillä tammat usein unohtavat omat vaivansa keskittyessään varsaan. Tammojen yleisimmät ongelmat varsomisen jälkeen ovat jälkeisten jääminen, kohtutulehdus, kohtusuonten verenvuoto, ähky sekä erilaiset synnytysteiden ja suoliston repeämät.
Jälkeisten jääminen ja kohtutulehdus
Jälkeisillä tarkoitetaan varsan sikiöaikaisia kalvopusseja. Niiden tulisi irrota tamman kohdusta kokonaisina ja kahden tunnin sisään varsan syntymästä. Mikäli jälkeiset eivät irtoa kokonaisina tai niiden irtoamiseen menee kauemmin kuin 2 tuntia, tulisi eläinlääkäri kutsua paikalle, sillä tamma on vaarassa sairastua kohtutulehdukseen, mikäli jälkeiset jäävät kohtuun kiinni. Monissa maissa on tapana huuhdella kaikkien varsoneiden tammojen kohdut varsomista seuraavana päivänä, jotta voidaan varmistua, ettei kalvoja ole päässyt jäämään kohtuun.
Kohtutulehdus vaatii aina pikaista hoitoa, sillä se altistaa tamman kaviokuumeelle. Lisäksi on erityisen tärkeää varmistaa, että tamman jäykkäkouristusrokote on voimassa, mikäli tammalla todetaan kohtutulehdus. Kohtutulehdusta hoidetaan antibioottilääkityksellä sekä kohtuhuuhteluilla. Tulehduksen vakavuudesta riippuen huuhteluita voidaan joutua toistamaan monta kertaa päivässä, jolloin sairaalahoito on usein järkevintä.
Verenvuoto
Joskus kohdun suuret valtimot saattavat vahingoittua synnytyksen yhteydessä niin että alkavat vuotaa verta. Suurimmassa riskissä ovat monta kertaa varsoneet tammat joilla verisuonten seinämät ovat jo heikentyneet toistuvasta tiineiden aiheuttamasta venytyksestä mutta kelle tahansa voi käydä näin. Koska verenvuoto on sisäistä ja verenvuoto usein voimakasta voi ensimmäinen nähtävä oire olla tamman äkkikuolema. Lievemmissä tapauksessa tamma saattaa olla voimakkaankin kivulias tai toisaalta vaisu. Vuodolle ei pystytä tekemään paljoakaan ja hoito on lähinnä tukihoitoa.
Ähky
Juuri varsonut tamma on muita hevosia suuremmassa riskissä saada paksusuolen asennonmuutoksesta johtuva ähky. Myös muut suolistoperäiset ähkyt, kuten ummetus ovat mahdollisia. Ähky vaatii aina eläinlääkärin hoitoa.
Repeämät
Synnytyksen yhteydessä saattaa revetä kohtu, suolisto, virstarakko ja/tai synnytyskanava. Kohdun- ja suolistorepeämä aiheuttaa vakavan vatsakalvontulehduksen. Näistä kohdunrepeämä on pelastettavissa, suolistoperäinen ei. Synnytyskanavan eriasteiset repeämät ovat näistä yleisimpiä ja niistä osa korjautuu itsellään ja osa vaatii leikkausta.
Emän ja varsan väliset ongelmat sekä orpovarsa
Tamma on luonnostaan hyvä emä ja leimautumiseen liittyvät ongelmat ovat harvinaisia. Joskus tamma on kuitenkin sairas, loukkaantunut tai jopa kuolee synnytykseen tai toisaalta ei hyväksy varsaa. Tällöin täytyy toimia ripeästi, jotta varsa ei loukkaannu ja toisaalta saa riittävästi ravintoa.
Normaali leimautuminen
Normaalisti tamma lepää 5-20 minuuttia synnytyksen jälkeen. Sitten se nousee ja on heti kiinnostunut varsasta ja jälkeisistä. Tammat usein nuolevat ja haistelevat jälkeisiä, mutta vain hyvin harvoin syövät niitä. Mikäli jälkeisistä puuttuu palanen, on se siis useimmiten jäänyt tamman kohtuun ja vaatii kohtuhuuhtelun asian varmistamiseksi. Kuitenkin noin yhden prosentin tammoista on raportoitu syövän jälkeiset, joten mikäli kohtuhuuhtelussa jälkeisiä ei löydy, on uskottava tamman syöneen ne.
Emä vahvistaa tamman ja varsan välistä suhdetta nuolemalla varsaa ja haistelemalla erityisesti turpaa sekä perineaalialuetta, varsinkin varsan imiessä. Hyvinkin suojeleva asenne varsaa kohtaan on normaalia: tamma asettaa itsensä tyypillisesti hoitohenkilökunnan ja varsan väliin. Varsan noustua ylös ja hakeutuessa ensimmäistä kertaa nisälle jotkut tammat väistävät varsan imemisyrityksiä. Vaikka tätä usein pidetään merkkinä huonosta äitiydestä, se on itseasiassa normaalia käytöstä ja sen tarkoituksena uskotaan olevan opettaa varsalle emän seuraamista. Kunhan tähän ei liity potkimista tai puremista, tähän ei pitäisi puuttua.
Tamman ja varsan suhteen ongelmat
Aina kaikki ei kuitenkaan suju oletetusti. Mahdollisia ongelmia ovat tamman välinpitämättömyys ja toisaalta pelko ja jopa aggressio varsaa kohtaan. Jotkut tammat käyttäytyvät muuten normaalisti varsojaan kohtaan, mutta eivät anna varsan imeä. Ääritapauksen muodostavat orpovarsat.
Jotkut tammat eivät osoita minkäänlaista kiinnostusta varsaa kohtaan. Useimmiten syynä on joko tamman tai varsan sairaus. Näissä tapauksissa sairaan yksilön parannuttua side vahvistuu yleensä itsestään, joten pari kannattaa pitää yhdessä. Suhdetta voidaan yrittää elvyttää viemällä tamma hetkeksi pois varsan luota tai viemällä tamma ja varsa ulos tarhaan, jossa tamma näkee muita hevosia lähellä. Tämä yleensä vahvistaa emän kiinnostusta varsaa kohtaan.
On mahdollista, että ensi kertaa synnyttävä tamma pelkää varsaansa sen synnyttyä. Tämä ei todennäköisesti mene ohi itsestään vaan vaatii eläinlääkärin apua, koska emä tarvitsee yleensä kemiallisen rauhoitteen ja toisaalta tamma voi reagoida varsan lähentymisyrityksiin hyvin voimakkaasti, jolloin varsan loukkaantuminen on iso riski.
Joskus tammat osoittavat muuten normaalia kiintymystä varsaa kohtaan mutta eivät anna varsan imeä. Syynä tähän on yleensä kipu. Yleisimmät kivun syyt vastavarsoneilla tammoilla ovat kohtutulehdus ja arat nisät. Eläinlääkäri tulisi kutsua paikalla ja sulkea kohtutulehduksen mahdollisuus pois. Tammalle aloitetaan tulehduskipulääkitys ja utareen haudutus lämpimillä pyyhkeillä tai kumihanskoilla. Toisinaan tammat kestävät tässä vaiheessa paremmin lypsämistä kuin imemistä. Tällöin kannattaa lypsää tamma ja juottaa varsaa tuttipullosta nisien lähettyvillä, jotta varsa ei menetä kiinnostustaan nisään. Tämä ongelma menee yleensä ohi muutamassa päivässä.
Tilanne, jossa tamma on aidosti aggressiivinen varsaansa kohtaan, on onneksi harvinainen. Se on kuitenkin usein hengenvaarallinen tilanne varsalle. Tällöin kannattaa kuitenkin ensin kokeilla keinoemoille tarkoitettua varsan hyväksymishoitoa (katso kohtaa orpovarsa), mutta mikäli se ei toimi, varsalle tulee etsiä keinoemo tai hoitaa se orpovarsana. Hyväksymishoito ei oman kokemukseni mukaan ole näille tammoille kovinkaan tehokas mutta silti kokeilemisen arvoista.
Orpovarsa
Joskus tamma kuolee synnytykseen tai on niin sairas, että varsa täytyy vierottaa emästään. Tällöin varsalle paras vaihtoehto on keinoemon löytyminen. Hevosmiehet tietävät paljon konsteja, joilla keinoemo saadaan luulemaan varsaa omakseen. Olen itse käyttänyt ja mieltynyt seuraavaksi esitettyyn metodiin, jota kutsun keinoemoprotokollaksi. Omassa toiminnassani se on ollut äärimmäisen toimiva ja turvallisin tapa tutustuttaa keinoemo ja varsa toisiinsa.
Toimenpiteen valmistelua
Ennen keinoemoon tutustuttamista varsaa kannattaa paastottaa 2–4 tunnin ajan, jotta se olisi mahdollisimman nälkäinen ja aloittaisi imemisyritykset ripeästi heti keinoemon tavattuaan. Imeminen vahvistaa tamman ja varsan suhdetta. Tyypillisesti varsalle kelpaa mikä tahansa keinoemo. Mikäli keinoemoa ei löydy, varsa imee mieluusti myös vuohenmaitoa suoraan vuohesta, kunhan vuohi nostetaan korokkeelle. Ideaalikeinoemo on varsansa juuri menettänyt tamma. Kuitenkin mikä tahansa tamma käy tarkoitukseen ja jopa varsomattomille tammoille on mahdollista aikaan saada maidontuotanto lääkinnällisin menetelmin.
Ternimaito on tärkeää varsalle
Keinoemoa käytettäessä on tärkeää muistaa, että varsa tarvitsee hyvälaatuista ternimaitoa ensimmäisten 12 elintunnin aikana tai vastaavasti plasmaa vasta-ainetason nostamiseksi riittävälle tasolle. Jos muutoin mahdollista ternimaito voidaan lypsää emästä tai käyttää pakastettua ternimaitoa eri tammasta. Ternimaitoa voidaan lypsää varastoon pienissä erissä juuri varsoneesta tammasta sen oman varsan jo juotua muutaman kerran. Tyypillisesti yhdestä tammasta voidaan ottaa talteen enintään 250 millilitraa ternimaitoa. Ternimaidon laatu tulee jokaisella lypsykerralla tarkistaa, koska vasta-ainepitoisuus voi laskea hyvinkin nopeasti. Ideaalitilanteessa ternimaidon vasta-ainepitoisuus mitataan sokeri-brix-mittarilla. Näitä ei kuitenkaan ole yleensä tarjolla, ja tällöin voidaan käyttää ominaispainomittaria. Karkeasti maito jonka ominaispaino on yli 1,060 on laadultaan riittävän hyvää.
Ternimaito siivilöidään ja pakastetaan myöhempää tarvetta varten. Pakastettu ternimaito säilyy todennäköisesti useita vuosia pakkasessa. Vaikka ternimaitoa olisi vain vähän tarjolla, se kannattaa kuitenkin antaa varsalle, sillä ternimaidon uskotaan tuottavan myös tärkeän paikallisen IgA-välitteisen suojan varsan suoliston limakalvolle. Ternimaito on järkevintä letkuttaa varsalle, jotta se varmasti päätyy mahalaukkuun. Normaali terve hevosvarsa kestää 250 millilitraa ternimaitoa kerralla, tosin ideaalisinta olisi antaa se muutamassa erässä.
Keinoemon valmistelu
Protokollan tarkoituksena on simuloida synnytystä ja saada tamma luulemaan varsovansa. Keinoemo protokolla vaatii aina eläinlääkärin. Tamma rauhoitetaan kevyesti ja eläinlääkäri simuloi varsan liikkeitä synnytyskanavassa samalla kun tammalle on annettu synnytyksessä aktivoituvia hormoneja pistoksena (oksitosiinia ja progesteronia). Varsa pidetään piilossa toimenpiteen ajan ja tasaisin väliajoin kerätään emättimestä tuleva limaerite talteen ja hierotaan varsaan, varsinkin pään, kaulan, selän ja perineaalialueen karvoihin. Mikäli tamma hikoilee, hiki kannattaa kerätä ja hieroa varsaan. Kun toimenpide on tehty ja keinoemolla on kunnon hikipiikki, eritteillä valeltu varsa viedään tamman eteen haisteltavaksi.
Yleisesti ottaen keinoemo hyväksyy varsan välittömästi tällä metodilla. On kuitenkin suositeltavaa pitää tammasta kiinni ainakin 1–2 tunnin ajan, jotta nähdään, että imeminen onnistuu useita kertoja ongelmitta ja tamma on kunnolla herännyt rauhoituksesta ennen kuin uusi pari päästetään vapaana keskenään karsinaan. Vapaaksi päästämisen jälkeenkin paria on hyvä tarkkailla vielä 1–2 tunnin ajan karsinan ulkopuolelta. Mikäli keinoemo on välinpitämätön varsaa kohtaan, kannattaa pari viedä ulos tai muiden hevosten lähelle, jolloin keinoemon puolustustarve varsaa kohtaan usein voimistuu ja näiden kahden side vahvistuu. Mikäli tamma ei hyväksy varsaa, kannattaa koko protokolla toistaa uudelleen, ennen kuin luovuttaa tämän keinoemon kanssa- Keinoemoa voi myös rauhoittaa kevyesti uudelleen, jos se on suhteellisen myöntyväinen, muttei täysin varma uudesta varsaehdokkaasta.
Tapanani on antaa kaikille keinoemoille tulehduskipulääkettä rauhoituksen yhteydessä suonensisäisesti ja jatkaa sen antamista suun kautta parin päivän ajan tavoitteena vähentää riskiä utareen kipeytymisestä ja sen aiheuttamasta varsan imemisyritysten estämisestä.
Maidontuotannon indusointi
Mikäli tammalta ei tule maitoa tai sitä tulee vähän, maidontuotanto voidaan indusoida lääkkeillä. Tamma ja varsa kannattaa tällöinkin tutustuttaa toisiinsa heti ja varsaa juottaa nisien lähettyvillä tuttipullosta.
Orpovarsan hoito
Mikäli keinoemoa ei löydy, on silti hyvä löytää hevoskaveri varsalle. Kaikenlainen ihmiskontakti tulee pitää minimissä, varsinkin ruokinta-aikoina, sillä varsa ottaa ihmisen helposti emäkseen. Siitä voi seurata vaaratilanteita varsan käyttäytyessä ihmistä kohtaan kuten emäänsä, siis puremista, päälle hyppimistä tai muuta käyttäytymistä. Varsa tarvitsee maitoa 10 prosenttia elinpainostaan ensimmäisenä päivänä, siis 50 kiloa painava varsa tarvitsee 5 litraa maitoa, ja määrä nousee 10 päivässä 25 prosenttiin elinpainosta. Maitoa tulisi antaa kerran tunnissa ja harvimmillaan väli voi olla 2 tuntia ensimmäiset 2 viikkoa. Sitten maidon antotiheyden voi tiputtaa 4 tuntiin 2 viikoksi ja sen jälkeen ruokkia varsaa 6 tunnin välein. Maitoa varsa tarvitsee ideaalitilanteessa 4 kuukauden ikään asti ja minimissään 2 kuukauden ikään asti. Tammanmaidon jälkeen seuraavaksi paras vaihtoehto on ruokkia varsaa maitoseoksella, jossa on puolet vuohenmaitoa ja puolet tamman maidon korviketta. Maito tulee aluksi lämmittää 37 asteiseksi, mutta pikkuhiljaa päivien kuluessa voi antaa viileämpää seosta. Tamman maidon korvike yksinään käy myös, mutta monet varsat menevät siitä aluksi ripulille. Lehmänmaito ei sellaisenaan sovi varsalle.
Varsalle kannattaa mahdollisimman aikaisin alkaa tarjota heinää, ruohoa ja varsalle tarkoitettua väkirehua. Paras vaihtoehto olisivat maitopelletit, näitä on ainakin Baileys-rehusarjalla. Ongelmallisimpia ovat muutaman viikon ikäiset ja sitä vanhemmat varsat, joiden emä kuolee. Tämän ikäisen varsan saa kyllä hyväksymään keinoemon helposti, mutta mikäli keinoemoa ei ole saatavilla, on erittäin vaikea saada opetettua tämän ikäistä varsaa juomaan tamman maidon korviketta. Paras vaihtoehto näille olisi maitopelletit; toinen vaihtoehto on syöttää varsoille tarkoitettua väkirehua, joka on turvotettu tamman maidon korvikkeeseen.