• Johanna Pohjonen
    Ajankohtaista

    Kansainväliset ratsastuskilpailut – Johanna Pohjonen kertoo parhaat vinkit

    Kansainvälisistä ratsastuskilpailuista voi ammentaa paljon tietoa ja oppeja omaan ratsastukseen ja hevosen terveydestä huolehtimiseen. Edustusratsastajamme Johanna Pohjonen on kokenut kansainvälinen kilparatsastaja ja tässä artikkelissa hän kertoo parhaat vinkkinsä kansainvälisistä ratsastuskilpailuista.

    Aloitin kansainvälisen kilpailu-urani 12-vuotiaana Pohjoismaisissa Mestaruuksissa. Se on jäänyt positiivisena
    kokemuksena mieleen, koska sain PM-hopeaa Dahi-ponillani. Sen jälkeen kisoja on karttunut paljon,
    yhteensä tällä hetkellä 77. Ykköshevosillani teen ainoastaan kansainvälisiä kisoja ja nuoria hevosiani
    koulutan vähitellen ensimmäistä kansainvälistä starttia varten. Pidän kansainvälisistä kisoista, koska siellä
    yleensä kaikki toimii hyvin: pohjat ovat hyviä, stewardit ammattimaisia ja ratsastajien taso on hyvä, mikä
    tekee kilpailusta turvallisen ja selkeän.


    Jos olet aloittelemassa kansainvälistä kilpauraa, kannattaa ensin tutustua sääntöihin, ettei tule tehtyä
    tyhmiä mokia. Itse asiassa kansainväliset kisat ovat monelta osin liberaalimpia kuin kansalliset: hevosta voi
    kuljettaa pelkässä riimussa, jotkut lääkkeet ovat sallittuja toisin kuin kansallisissa kisoissa ja niin edelleen.
    Säännöt myös muuttuvat, joten pitää pysyä ajan tasalla. Esimerkiksi doping-sääntöjen kanssa pitää olla
    todella tarkka.


    Myös kisapaikalla kannattaa pitää itsensä ajan tasalla tapahtumista. Aikataulut saattavat muuttua
    kisakutsussa mainituista aikatauluista. Jo ennen kisaa kannattaa varmistaa järjestäjiltä vahvistettu
    alkamisaikataulu, ja päivittäiset käynnit kisatoimistossa tai virallisella ilmoitustaululla kannattaa sisällyttää
    päivärutiineihin.

    Johanna Pohjonen tuntee kansainväliset ratsastuskilpailut
    Johanna Pohjonen maastoesteellä

    Yksi tärkeimmistä opeistani kansainvälisten kisojen suhteen on, että ei saa ahnehtia. Kilpailuja kannattaa
    valita niin, että hevonen varmasti ehtii hyvin palautua ja että sille ei tule ’kisaväsymystä’. Ykköshevosellani
    ei voi tehdä kuin rajallisen määrän startteja vuodessa, koska muuten se tulee liian vahvaksi. Sen
    seurauksena en voisi enää ratsastaa aikaa maastossa ja saisin helposti yliaikaa. Se on myös vatsastaan
    herkkä, joten meidän pitää minimoida pitkät ajomatkat ja aika pois kotoa.

    Kansainväliset ratsastuskilpailut ja hevosen hoito – ennen, aikana ja jälkeen

    Tässä muutamia vinkkejä kansainvälisiin ratsastuskilpailuihin hevosen hoidollisesta näkökulmasta. Otan
    esimerkkinä Connan, joka kisaa kenttää 4*-tasolla. Conna on elämäni hevonen. Olen kasvanut sen kanssa
    luokka luokalta ylöspäin ja olemme oppineet yhdessä. Se on kuitenkin ääriherkkä ja huolestuu helposti. Sen
    takia yritän valmistella sen tietyllä tavalla kisoihin ja läpi koko kolmilajisen kenttäkilpailun.

    Connan arki ennen kisoja on mahdollisimman samanlaista kuin normaalitilanteessa. Sitä ei prässätä, vaan
    se yritetään pitää hyvällä mielellä. Connan valmistautuminen pitkään ajomatkaan alkaa noin viikko ennen
    kisaa. Sen ruokaan sekoitetaan tupla-annos Secreta Pro Maxia, jota se saa normaalistikin läpi vuoden.
    Secreta on hyvä tilanteissa, joissa herkkää hevosta alkaa helposti yskittämään eli esimerkiksi kuljetettaessa.
    Connan historiassa on yksi kuljetuskuume ja olemme sen kanssa tarkkoja.
    Toinen tärkeä lisäaine, Elytaan, aloitetaan päivää ennen matkaa, jotta nesteet maistuisivat hevoselle
    paremmin matkalla. Olemme luopuneet Connan ruokavaliossa kokonaan ’velleistä’; hän rakastaa puhdasta,
    raikasta vettä, jota sille tarjotaan kuljetuksen aikana neljän tunnin välein. Kisapaikalla jatkamme näitä kahta täydennysrehua. Elytaanin määrä kuitenkin tuplataan, koska kenttäkisa on rankka ja elektrolyyttivaje syntyy helposti.

    Suunniteltu aikataulu ja rytmi

    Kisoissa teemme edellisenä iltana aina aikataulun seuraavalle päivälle. Tällöin jokainen tietää, mitä tehdä ja
    milloin. Connan tapauksessa harjoittelu kisapaikalla on toissijaista, yritämme vain pitää sen hyvällä päällä.
    Syöttelemme ruohoa ja kävelemme ulkona. Kisapäivään kuuluu myös bemeriä ja laseria, jotta lihakset
    palautuvat hyvin kuljetuksesta ja suorituksista. Kansainvälinen kisa eroaa usein kansallisesta siinä, että se
    on monipäiväinen.

    On tärkeää pitää yllä rytmiä, eikä unohtaa hevosta seisomaan karsinaan. Kenttähevosen kohdalla haastavin kohta hoidolle on maaston jälkeen ja varsinkin, jos seuraavana päivänä on vielä eläinlääkäritarkastus ja rataesteosuus. Kansallisissa kisoissa maasto on aina viimeisenä, kansainvälisissä kisoissa se vaihtelee.

    Pitkässä kisassa rataesteet ovat aina viimeisinä. Joskus lyhytkin kisa voidaan järjestää näin. EM-kilpailu on aina pitkä kisa. Maaston jälkeen hevosen jalkoja kylmätään 20 minuuttia jäillä, pidetään lyhyt tauko ja taas jäitä 20 minuuttia. Tätä jatketaan joskus pitkäänkin, riippuen
    hevosen kunnosta ja siitä, onko radalla sattunut jotakin. Illalla ravautetaan ja sen jälkeen jatketaan tarpeen
    mukaan taas jäillä. Sama homma tarvittaessa aamulla.

    Meidän Conna on onneksi hyvä jaloistaan eli olemme päässeet helpolla. Joskus olemme tosin käyneet
    hoitamassa jonkun hevosen haavaa yölläkin. Jäiden lisäksi toinen tärkeä asia on kävelyttäminen. Sitä
    tehdään aina, kun on tauko jäiden osalta. Maitohapot on saatava pois lihaksista. Ruokaa annetaan
    varovaisesti maaston jälkeen, heinällä ja vedellä aloittaen.

    Tartuntatautien ehkäisy kansaisnvälisissä kisoissa


    Tänä vuonna kansainvälisiin kisoihin valmistautumiseen tuli jonkin verran lisää muistettavaa.
    Koronapandemia aiheutti sen, että kaikki kisapaikalle matkustavat joutuivat käymään koronatestissä, ja
    pääsyn edellytyksenä oli negatiivinen testitulos. Kisapaikoilla läsnäolijoiden lämpötilat mitattiin päivittäin.
    Sittemmin tämä on hoitunut näyttämällä koronapassia.


    Myös hevosten herpeksen torjunta toi mukaan lisää muistettavaa: hevosten lämpötila mitataan kymmenen
    päivän ajalta ennen kilpailuja sekä kilpailujen aikana. Aluksi lämpötilat rekisteröitiin lomakkeelle, mutta nyt
    syksyllä lämpötilat rekisteröidään suoraan FEI-appiin. Kisajärjestäjät tarkistavat hevosten
    lämpötilamittaukset FEI:n järjestelmästä tehdessään hevosille saapumistarkastuksen sekä kilpailujen
    aikana.


    Paljon vinkkejä ja muistettavaa, mutta kansainvälisiä kisoja ei kuitenkaan kannata jännittää sen enempää
    kuin muitakaan. Kannattaa edetä rauhallisesti isompiin luokkiin ja tehdä edeltävää luokkaa niin kauan kun
    se tuntuu hevoselle helpolta. Eri hevoset tarvitsevat eri määrän startteja, mutta myös lahjakkuudet
    tarvitsevat etenkin maastossa rutiinia. Kannattaa valita kisapaikat niin, että aloittaa helpommista
    maastoradoista ja etenee vähitellen haastavampiin ympäristöihin. Tähtien määrä kertoo jotakin, mutta
    vaikeusasteissa voi olla kuitenkin huomattaviakin eroja.

    Johannan menoa voit seurata instagramista @johannapohjonen