koiran virtsatientulehdus
19. toukokuuta 2016

Tunnista ja hoida kissan ja koiran virtsatietulehdus ajoissa

TEKSTI Petri Bäcklund, eläinlääkäri

Koira ja kissa saavat virtsatietulehduksen erilaisista syistä. Vaiva on yleinen varsinkin narttukoirilla, jotka voivat saada tulehduksen vaikkapa suolistoperäisestä bakteerista. Paljon uivat koirat sekä nuoret koirat ennen ensimmäistä juoksua ovat myös riskiryhmässä, sillä nuorilla koirilla on vielä lyhyt virtsaputki ja kehittymätön limakalvo. Myös lemmikin limakalvot voivat kuivua ja haurastua iän tai sterilisaation myötä kuten ihmiselläkin. Tämä on yleinen virtsatietulehduksen aiheuttaja nartuilla.

Jos koira ei pääse riittävän usein ulos tai kissa laatikolleen, altistavat liian harvat virtsauskerrat tulehduksille. Samoin virtsarakon epätäydellinen tyhjentyminen, limakalvovauriot, anatomiset poikkeavuudet, kasvaimet sekä genitaalialueen muut samanaikaiset tulehdukset lisäävät virtsatietulehdusten riskiä.

Riskiryhmien virtsateiden hyvinvointia on hyvä tukea Refinie -täydennysrehuvalmisteella, joka sisältää karpaloa, mustikkaa ja tyrniä. Näitä marjoja on käytetty vuosikymmeniä ihmistenkin virtsateiden hyvinvointiin. Ne sisältävät runsaasti polyfenoleita, jotka estävät tehokkaasti etenkin vitsatietulehduksen yleisimmän aiheuttajan E. coli – bakteerin kiinnittymistä virtsateiden limakalvoille.

Miten tunnistaa kissan tai koiran virtsatietulehdus?

Runsas uiminen voi altistaa koiran virtsatietulehdukselle

Jos koirallasi tai kissallasi on poikkeavan usein virtsaamisen tarve, virtsaa ei aina tule ja virtsaaminen näyttää kivuliaalta, käänny lääkärin puoleen. Eläinlääkäri selvittää helposti virtsanäytteen ja –viljelyn avulla onko kyseessä virtsatietulehdus.

Virtsatietulehduksen oireita voivat olla myös virtsan tiputtelu, verivirtsaisuus, pidätyskyvyttömyys tai virtsaamattomuus. Joskus tulehdus voi salakavalasti olla piilevä ja täysin oireeton. Tarkkaile erityisesti paljon uivaa koiraa virtsatietulehduksen kannalta.

Virtsanäytteen voi ottaa myös kotona juuri ennen eläinlääkärille menoa huolellisesti puhdistettuun (esim. keitettyyn) ja kuivaan kannelliseen astiaan. Näyte otetaan virtsan keskisuihkusta mahdollisimman puhtaasti. Näyte on tutkittava tuoreena, eikä sitä saa säilyttää pitkään jääkaapissa. Eläinlääkäri voi myös ottaa näytteen vatsapeitteiden läpi suoraan rakosta.

Virtsatietulehduksia voi ja pitää ennaltaehkäistä ja hoitaa

Runsas juominen ja riittävän usein ulos tai laatikolle pääsy on tärkeää virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi. Koiran on päästävä ulos vähintään kolme kertaa päivässä tekemään tarpeensa. Tiheä virtsaaminen tehostaa mikrobien poistumista virtsateistä.

Houkuttele lemmikkiäsi juomaan, jollei se halua juoda riittävästi. Virtaava vesi on kissalle erityisen houkuttelevaa. Laaja, matala astia aukealla alueella houkuttelee kissaa juomaan helpommin kuin nurkassa oleva kippo.

Refinie®  on lemmikille suunniteltu täydennysrehuvalmiste, jonka sisältämät polyfenolit tutkitusti tukevat virtsateiden hyvinvointia. Refinie- täydennysrehu on tarkoitettu käytettäväksi tukihoitona lemmikin virtsatietulehduksen lääkkeellisen hoidon yhteydessä.

Jos lemmikkisi saa bakteeriperäisen virtsatietulehduksen, eläinlääkäri määrää pääasialliseksi hoidoksi antibioottikuurin. Hoidon teho tarkistetaan kuurin jälkeen eläinlääkärin vastaanotolla. Hoitamattomana virtsatietulehdus voi nousta ylempiin virtsateihin. Joskus virtsatietulehduksesta jää lemmikille krooninen, uusiutuva vaiva.

Lue lisää Refinie® -tuotteesta.

Eläinlääkärin vinkki:

”Kissan pissalaatikon on oltava mahdollisimman yksinkertainen ja sijaita rauhallisessa paikassa, jotta kissa tekee tarpeensa riittävän usein. Jos kissoja on useita, pitää laatikoita olla enemmän kuin kissoja.”