pennun jättäminen yksin kotiin
2. syyskuuta 2021

Koiranpennun yksin jättäminen ja ulkoilu pennun kanssa

Tärkeä asia, joka jokaisen koiranpennun on opittava, on yksinolo. Harjoittelu kannattaa tehdä silloin, kun pentu on leikeistään väsynyt ja jää mielellään toisaalle nukkumaan. Pennulle on heti alusta alkaen osoitettava oma makuupaikka, johon se saa mennä lepäämään kenenkään häiritsemättä. Makuupaikka toimii pennun turvapaikkana, mutta sen ei tule antaa vahtia sitä. Ihmisen on tarvittaessa saatava mennä hakemaan sieltä esimerkiksi jokin pennun ryöväämä vaarallinen esine. Totuta pentu vähitellen siihen, että käyt hyväntahtoisesti ihailemassa sen puruluita ja leluja, otat lelun käteesi ja tutkailet sitä hetken ja annat sen sitten pennulle takaisin kehujen kera. Jos pentu osoittaa jo heti alkuun taipumusta tavaroiden kantamiseen, käytä tätä hyväksesi ja aloita leikkimieliset noutoharjoitukset. Älä koskaan toru pentua tai säikäytä sitä, jos sillä on esine suussa, vaan kutsu se luoksesi kehuen ja ihaillen sen kantamaa aarretta. Houkuttele pentu luovuttamaan se vapaaehtoisesti sinulle. Anna palkkioksi pieni herkkupala.

Lue myös: Makupalat koiran koulutuksessa – kouluttajan vinkit

Mitä mainioin tapa opettaa pennulle arkitottelevaisuutta on antaa ruokakuppi pennulle vasta, kun se on ensin istunut. Tämä tapahtuu kuin vahingossa; nostat kuppia hiukan ylöspäin ja kun pentu hämmentyneenä käy istumaan, sanot sanan ”istu” ja annat kupin välittömästi pennulle. Samalla pentu oppii, ettei se saa mitään ilmaiseksi, vaan sen on ansaittava ruokansa. Ruokakupin tai muun palkinnon on seurattava oikein suoritettua tehtävää välittömästi. Jos palkitseminen ei tapahdu heti, pentu saattaa yhdistää sen täysin väärään asiaan.

Lue myös: Koiranpennun ruokinta

Koiranpennun yksin jättäminen

Uuteen kotiin tuloonsa saakka pentu ei ole koskaan ollut erossa emostaan ja sisaruksistaan. Totuttaminen aloitetaan pitämällä pentua lyhyitä aikoja esimerkiksi asunnon jossakin huoneessa siten, ettei se pääse tulemaan luoksesi.

Koiranpennut harjoittelevat kulkemaan hihnassa

Aluksi yksinoloaika on hyvin lyhyt ja sitä pidennetään vähitellen. Yksin jäävälle pennulle on hyvä jättää sallittua puuhastelua puruluiden tai pahvisen puuhalaatikon muodossa, johon on pakattu kaikkea kivaa, jonka pentu saa yksin ollessaan kaivaa laatikosta esiin. Laatikkoon kannattaa aluksi laittaa jotakin hyväntuoksuista syötävää, jotta pentu innostuu tutkimaan sitä.

Ulkoilu koiranpennun kanssa

Kun pennun kanssa lähdetään kävelylleon hyvä harjoitella ovesta rauhallisesti kulkemista. Pentu opetetaan istumaan ja odottamaan vuoroaan kulkea ovesta. Heti alkuun pennulle myös opetetaan, ettei hihnassa saa vetää ja harva pentu sitä heti alkuun tekeekään. Pentu pysyttelee omistajan lähellä, jolloin taitoa on helppo vahvistaa palkkioin. Jossakin vaiheessa nuori koira vetämistä kuitenkin kokeilee, jolloin pysähdytään odottamaan, että pentu lähestyy omistajaa, jolloin hihna löystyy ja matka jatkuu vasta, kun koira on palannut kävelemään takaisin omistajan lähelle. Jos pentu taas vetää, toistetaan harjoitusta niin pitkään, että pentu älyää olla vetämättä. Tiukalla hihnalla ei edetä senttiäkään. Eteneminen tapahtuu vain, kun hihna on löysällä. Kerralla ei saa aluksi harjoitella kuin 5-10 min. Tauon jälkeen harjoitus voidaan toistaa. Harjoittelu unohdetaan siltä päivältä ja annetaan pennun kulkea turvallisella paikalla vapaana.

Koiranpennun sisäsiisteyskasvatus

Koiranpennun sisäsiisteyskasvatus on yksi koiranpennun koulutuksen tärkeimmistä asioista. Luovutusikäinen pentu saattaa virtsata kerran tunnissa ja ulostaa 4 kertaa päivässä ympärivuorokautisesti. Parhaiten oikea tarpeidentekoalusta opitaan juuri luovutusiän kynnyksellä eli 7-8 viikon iässä, joten sisäsiistiksi opettaminen on aloitettava heti pennun tultua uuteen kotiin. Sisäsiisteyskasvatus toteutetaan viemällä pentu ulos heti, kun se on herännyt uniltaan tai syönyt taikka muuten vain ollut hetken tekemättä tarpeitaan.

Tarpeiden tekemisestä oikeaan paikkaan eli ulos kehutaan niin selkeästi, että pentu varmasti ymmärtää tehneensä jotain poikkeuksellisen upeaa. Tarpeiden tekemistä sisälle ei huomioida millään tavalla, jottei pentu rangaistusta välttääkseen keksi tehdä tarpeitaan piiloon tai pahimmassa tapauksessa jopa syömään niitä. Lattian suojaamiseksi aluksi käytetyistä sanomalehdistä tulee hankkiutua mahdollisimman nopeasti eroon, jottei pentu opi niiden olevan sallittu alusta tarpeiden tekemiseen. Täydellistä sisäsiisteyttä voidaan edellyttää aikaisintaan 6 kk ikäiseltä urokselta ja nartulta vasta ensimmäisen kiiman jälkeen. Koiran tulisi päästä tarpeilleen vähintään 3 kertaa päivässä ja uroksen on pystyttävä nostamaan ulkoilukertaa kohden jalkaansa ainakin 10 kertaa, jotta rakko tyhjenee kunnolla.

Lue lisää koiran sisäsiisteyskasvatuksesta: Koiranpennun koulutus – Kuinka opettaa koira sisäsiistiksi