• Ajankohtaista

    Laidunkauden jälkeen madoille kyytiä

    Heisimadoille lähtöpassit 

    Syksyisin laidunkauden jälkeen hevoset kannattaa matolääkitä heisimadon varalta. Heisimadon munat eivät aina tule lantanäytetutkimuksissa esiin ja siksi rutiinilääkitys kerran vuodessa kaikille hevosille on yleensä tarkoituksenmukaista.

    Hevosen heisimato (Anoplocephala perfoliata) on vaatimattoman kokoinen loinen, mutta aiheuttaa ikäviä limakalvovaurioita kiinnittymiskohdassaan hevosen paksu- ja umpisuolessa.


    Loisen esiintymisestä Suomessa ei ole juurikaan tutkittua tietoa. Heisimadon toteaminen lantanäytetutkimuksessa on epävarmaa, koska munat erittyvät epäsäännöllisesti eivätkä välttämättä osu näytteeseen.

    Suomessa varsoilla ja nuorilla hevosilla tehdyssä suolinkaistutkimuksessa heisimadon munia löytyi noin 5% näytteistä. Väitöskirjatutkimukseeni liittyen olen avannut tänä syksynä aikuisia, muun syyn takia kuolleita hevosia ja löytänyt niistä heisimatoja yllättävän usein. Heisimatoja siis esiintyy Suomessa ja ne pitää huomioida tallin loiskontrollisuunnitelmassa.

    Heisimadon leviäminen

    Heisimato leviää kesällä laidunpunkin välityksellä eli hevonen saa loisen syötyään ruohon mukana tartuntaa kantavan laidunpunkin. Loisen elämänkierron katkaisemiseksi hevoset kannattaakin lääkitä heisimadon varalta syksyllä laidunkauden jälkeen, kun kosketusta laidunpunkkeihin ei enää ole. Näin hevoset saadaan talveksi puhtaaksi heisimadoista eivätkä ne ala seuraavana keväänä levittämään tartuntaa uudelleen.

    Hevosen heisimato on vaatimattoman pituinen loinen.

    Syksyn rutiinihäätö

    Hevosille syksyllä annettava rutiiniloislääkitys katkaisee myös hyönteislevitteisen käpymadon elämänkierron ja ehkäisee vakavia ähkyoireita aiheuttavan Strongylys vulgaris-loisen yleistymistä. Myös heisimatohäätö on tärkeässä roolissa.

    Hevosen heisimato

    Suosittelenkin kaikille hevosille syksyisin heisimatohäätöä pratsikvanteelia sisältävällä valmisteella tai kaksinkertaisella annoksella pyranteelivalmistetta. Hevoselle sopiva matolääke valitaan lantanäytteestä löytyvien muiden loismunien perusteella.

    ELL Katja Hautala

    Kirjoittaja on hevosiin perehtynyt tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri, joka tekee väitöskirjatutkimusta hevosen loisista.