• Ajankohtaista

    Punkki lemmikissä – punkki asunnossa?

    Kevään ensimmäisten lämpimien ilmojen myötä alkoi perinteinen kiire apteekeissa. Ihmiset ulkoilevat ja mökkeilevät lemmikkien kanssa ja punkkeja alkaa löytyä. Kannattaa siis varautua ajoissa, jottei punkki lemmikissä tai asunnossa pääse yllättämään.

    Viimeistään ensimmäisen puutiaisen eli punkin löydyttyä lemmikin omistajat aktivoituvat hankkimaan punkkilääkkeitä ja punkinpoistovälineitä. Lämpötilan noustessa yli viiteen asteeseen punkit yleensä aktivoituvat. Kausi jatkuu myös pitkälle syksyyn. Punkkeihin on syytä varautua ajoissa keväällä. Punkki voi myöskin kulkeutua eläimen turkissa tai ihmisen vaatteissa sisätiloihin ja elää siellä useita päiviä.

    ”Nyt on selvästi oltu tavallista aikaisemmin hereillä, koska viime vuonna oli paljon punkkeja. Etenkin meillä täällä rannikolla punkit ovat ongelma. Sekä mökkiläiset että paikallisasukkaat ovat jo kyselleet punkin poistoon ja torjuntaan käytettäviä tuotteita”, farmaseutti Mari Uusitalo Luvian apteekista kertoo.

    Mikä lääke puutiaisten häätöön?

    Punkkien häätämiseen kannattaa varautua ajoissa.

    Apteekissa on valittavana ilman reseptiä paikallisvaleluliuoksia ja pantoja. Eläinlääkärin määräyksellä saa myös tablettimuotoisia lääkkeitä. Osassa lääkkeistä on yksi vaikuttava aine ja joissakin useita. Apteekin henkilökunta osaa neuvoa tarkemmin vaihtoehdoista.

    ”On tärkeää huomata, ettei koirien valmisteita voi antaa kissoille tai päinvastoin. Tuotteita on erilaisia, mutta kaikki lääkkeet tappavat punkin ja osassa on myös häätövaikutus. Tarkempaa neuvoa kannattaa aina kysyä farmaseuteilta”, Mari Uusitalo kertoo.

    Tämän päivän punkkilääkitys on tehokasta. Koska mikään ei kuitenkaan voi olla 100 prosenttisen varmaa, kunnolliset punkkipihdit kannattaa hankkia varastoon. Lisäksi päivittäinen punkkisyyni on todella tärkeää. Syynin avulla vältät myös ikävän yllätyksen, joka voi olla punkki asunnossa, vaikkapa sängyssäsi.

    ”Punkki on aina syytä poistaa välittömästi kapeakärkisillä pihdeillä. Punkkipihdit kannattaa siksi hankkia apteekista punkinhäätötuotetta ostaessa. Pihtejäkin on erilaisia. Tavalliset lemmikeille suunnitellut pinsetit ovat suosituimpia”, Mari sanoo.

    Huomioi perheen muut lemmikit ja lapset

    Punkin torjuntatuotetta valitessa pitää Mari Uusitalon mukaan huomioida, onko perheessä vaikkapa pieniä lapsia tai muita lemmikkejä. Koska kissoille ja koirille eivät sovi samat valmisteet, on erittäin tärkeää pitää paikallisvaleluliuoksella käsitelty eläin erossa perheen muista eläimistä, kunnes antokohta on kuivunut.

    ”Silläkin on merkitystä tuotteen valintaan, miten paljon koira ui tai miten usein turkki pestään. Kannattaa tarkistaa apteekista tai pakkausselosteesta uimiseen liittyvät asiat.  Annoksen valintaan vaikuttavat koiran ja kissan paino. Myös mahdollinen tiineys ja imetys on huomioitava”, farmaseutti muistuttaa.

    Muista puremakohdan jälkihoito

    On syytä muistaa, että punkin poistokohdan iho on rikki. Punkista jää myös aina jokin osa ihon alle, jolloin desinfiointi on tärkeää. Cothivet® on erinomainen ihoa desinfioiva antiseptinen ihosumute, jota käytetään haavojen ja rikkoutuneen ihon hoitoon. Siinä on myös haavaa rauhoittava vaikutus. Sumute kannattaa pitää kaapissa valmiina kesän naarmujen ja haavojen hoitoon.

    ”Punkinpoiston jälkeen koira ei saa päästä nuolemaan puremakohtaa, joka puhdistetaan säänöllisesti. Pitää myös seurailla, ettei se tulehdu. Desinfioivat ja rauhoittavat suihkeet toimivat lisäksi erilaisten ötököiden pistoihin kesällä. Cothivet karkottaa myös kärpäsiä rikkoutuneelta iholta”, Mari kertoo.

    Lisäksi farmaseutti muistuttaa silmien ja korvien puhdistukseen liittyvien tuotteiden hankkimisesta kesällä etenkin koirille. Paljon vedessä viihtyvä ja maastossa liikkuva koira tarvitsee säännöllistä korvien ja silmien puhdistamista. Vetcaren tuotteista Silmäpuhdiste ja Korvapuhdiste ovat käteviä ja helppokäyttöisiä.

    Punkki voi myöskin kulkeutua eläimen turkissa tai ihmisen vaatteissa sisätiloihin ja elää siellä useita päiviä.

    ”Tärkeä asia, jota ei sovi unohtaa, on ulkoilun jälkeisen punkkitarkastuksen tekeminen sekä eläimille että ihmisille. Punkkitarkastus pitää tehdä jo ulkona, ettei punkki kulkeudu sisälle lisääntymään. Varsinkaan jos lemmikillä ei ole punkkihäätötuotetta käytössä, ei yleisesti suositella nukkumista koiran kanssa samassa sängyssä. Pitkä turkki ja iso koko lisäävät punkkiriskiä koiralla. Kun punkki pääsee helposti piiloutumaan pitkään turkkiin, voi punkki asunnossa olla totta”, Mari Uusitalo toteaa.

    http://luvianapteekki.fi

    https://www.ihanaverkkoapteekki.fi

    Lisätietoja ihon desinfioinnista: https://www.vetcare.fi/tuote/cothivet-vet-haavasumute/

    Korvien puhdistus: https://www.vetcare.fi/tuote/vetcare-korvapuhdiste/

    Silmien puhdistus: https://www.vetcare.fi/tuote/vetcare-silmapuhdiste/

    Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen ennen lääkehoidon antoa:

    Frontline® Vet 100 mg/ml paikallisvaleluliuos 4 x 0,67 ml – Vetcare