Uuden hevosen ruokinta ja ruokintasuunnitelma
13. tammikuuta 2023

Uuden hevosen ruokinta ja ruokintasuunnitelma – mitä ja miksi?

Loppusyksystä Mannisen poikabändi sai vahvistusta, kun 10-vuotias ruuna Touché liittyi remmiin mukaan. Koko syksy on menty toisiimme tutustuessa ja puolin ja toisin oppiessa uutta. Uuden hevosen kanssa kaikki on uutta ja jännittävää, vaikka hevosia onkin omistanut useamman. Kahta samanlaista ei ole, joten kaikki pitää miettiä aina uusiksi. Onneksi ympärillä on hyvä tiimi!

Ruokinnan ammattilainen apuna

Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että lähelläni on koko ajan ammattilainen, jolta kysyä mieltä askarruttavissa asioissa koskivat huoleni varusteita, terveyttä tai juuri ruokintaa. Perusluonteeltaan Tuu on onneksi aika ’kaikki käy’ tyyppi, joten monessa asiassa ei ole tarvinnut tuumailla kovin syvällisesti. Varusteiden suhteen ollaan pärjätty helpoimmalla ja kevyimmällä repertuaarilla, mikä on tietysti ihanaa.

Miten Tuun ruokintaa ja ruokintasuunnitelmaa lähdettiin rakentamaan? Kaiken pohjalla on tietysti laadukas heinäruokinta. Mutta miten Tuulle valittiin väkirehut ja täydennysrehut? Väkirehuiksi Tuu sai tallin puolesta tulevan rehun – siinä missä Artilla on erikoistarpeita, ei Tuulla sellaisia ole.

Sofie ja Tuu
Sofie ja Tuu

Tuu muutti paahtavan kuumaan Espanjaan viileähköstä Tanskasta, eli ensimmäisenä tärkeää oli lisätä laadukas elektrolyytti hikoilussa menetettyjen suolojen turvaamiseksi. Equistron Elytaan on ollut Artin ruokavaliossa lyömätön apu erinomaisen ainesosaluettelonsa vuoksi, joten luonnollisesti myös Tuu alkoi saada samaa tavaraa. Art syö hieman ennaltaehkäisevästi Equistro Flexadin -nivelravinnetta ja päätimme laittaa myös Tuun samalle kuurille. Kummallakaan ei ole nivelmuutoksia, mutta haluan auttaa hevosiani kaikin mahdollisin keinoin elämään tervettä ja hyvää elämää.

Kuuma Espanja näkyi myös Tuun kavioissa, joten Artin täydennysrehuista myös Equistro Kerabol lähti jakoon Tuun kanssa. Kerabol on kavioiden kasvua ja hyvinvointia edistävä täydennysrehu, jota Art on saanut jo hyvän tovin. Lämpö ja kuivuus kuivattavat kavioita, joten yhdessä kavioiden kastelun kanssa Kerabol on ollut avainpelaaja tässä joukkueessa. Neljäntenä Artilla on täydennysrehuhyllyssä Vetcaren luonnollinen E-vitamiini, jota pumpataan nyt molempien bändiläisten mössöihin.

Juuli Rönkkä
Kuva: Juuli Rönkä

Uuden hevosen kanssa kannattaakin kysyä, mitä edellisessä kodissa on syötetty. Lisäksi kannattaa hyödyntää ostotarkastuksessa esiin tulleita asioita. Muuten ruokavaliota kannattaa rakentaa sitä mukaan, kuin tarvetta tulee. Turhaan ei kannata syöttää sadasta eri purkista, vaan harkita huolellisesti, mikä on voittava kombo juuri kyseisen hevosyksilön kohdalla. Meillä molemmilla hevosilla on suhteellisen simppeli ja perusteltu ruokavalio ja siksi ne syövätkin aika lailla samoja asioita. Väkirehu on molemmilla omansa ja Art saa lisäksi mustaa kauraa, mutta muuten kupeissa on samaa tavaraa kaksin kerroin!

Soffen, Tuun ja Artin seikkailuja pystyt seuraamaan Instagramissa @kimoprojekti