• Tarinat

    Vetcaren uusi tuoteasiantuntija arvostaa korkeaa laatua

    Milla Frantzi aloitti Vetcarella tämän vuoden maaliskuussa tuoteasiantuntijana. Vetcare sai taloon jälleen hienoa osaamista kotieläinten ravitsemuksen alueelta. Millan vastuulle tulevat muun muassa täydennysrehujen ja ei-lääkkeellisten tuotteiden laadun tarkkailu.

    ”Teen yhteistyötä tuotteita toimittavien yritysten kanssa. Pidän huolta siitä, että tuotteiden laatuvaatimukset täyttyvät säädösten mukaisesti. Olen myös mukana suunnittelemassa tuotepakkauksia ja niiden asianmukaisuutta. Minulla on 10 vuoden kokemus täydennysrehujen kanssa työskentelystä. Opiskellessani minulla oli kotieläinravitsemus pääaineena”, Milla kertoo.

    Vetcaren tuotteet ovat Millalle tuttuja jo entuudestaan, sillä hän on käyttänyt tuotteita omalle lemmikille ja hevoselle. Tässä työssä kiinnostavat erityisesti laatuosaamisen syventäminen sekä ylipäänsä eläinten hyvinvointia tukevien tuotteiden kanssa työskentely.

    ”Haluan omalta osaltani olla edistämässä eläinten terveyttä. Koen, että Vetcaren arvot ovat omieni kanssa samanlaisia”, Milla sanoo.

    ”Odotan innolla uusia tehtäviäni Vetcarella. Minulla on taustaa lehmien ja kotieläinten parissa työskentelystä, mutta lemmikkityö on uudempaa ja tuo mukavasti uusia tuulia työhön!”

    Omia lemmikkejä ja tuotekokemuksia

    Koska Milla on itsekin eläinrakas ihminen, hänellä on aiemmin ollut hevonen ja nyt on kaksi  koiraa ja kissa.

    ”Koiria minulla on ollut aina lenkkikaverina ja kotikoirina. Tällä hetkellä toinen koirani on myös vahtikoira, koska asumme maalla. Vahtina toimiva Karo on 5-vuotias ja Vilho on 6-vuotias kultainen noutaja. Karo ei aluksi osannut haukkua, mutta oppi kuitenkin taidon Vilholta. Vaikka Karo on paimensukuisena koirana hyvä vahtikoira, on se kotona hyvin leppoisa”, Milla kuvailee.

    Tyttären kissa on hieman yli 2-vuotias maatiaiskissa, joka tulee koirienkin kanssa hyvin toimeen.

    Canikur on Millalle Vetcaren tuotteista tutuin. Se on hänestä todellinen ensiaputuote, jos  lemmikin vatsa menee ripulille.

    ”Canikur-pakkaus pitäisi aina olla varastossa, sillä koiran maha voi mennä koska vain sekaisin, jos se on keksinyt syönyt jotakin outoa vaikkapa ulkona. Canikur auttaa hyvin nopeasti ripulin hoidossa, joten siksi sitä on aina ollut minulla varastossa”, Milla sanoo.

    Lisäksi Milla on käyttänyt Vetcaren korvapuhdistetta sekä kissoille että koirille. Etenkin luppakorvat keräävät vaikkua. Lemmikeillä ei ole ollut tulehduksia, kun korvista on pidetty huolta säännöllisesti. Milla on myös havainnut joskus koiran suunpielissä punoitusta, jolloin hän on puhdistanut korvapuhdisteella, mistä on ollut selvästi hyötyä.