• Ajankohtaista

    Apua lemmikkien jännitystiloihin

    Lemmikkikeskus Viiksi auttaa lemmikkejä monipuolisesti

    Suomen suurin lemmikkien hoitola Viiksi hoitaa lemmikkejä isolla sydämellä. Eläimillä on mukavan avarat tilat ja ulkoilukin onnistuu helposti. Hoitolan yhteydessä autetaan myös kodittomia tai karanneita lemmikkejä. Kaikkia vieraita hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla myös uuden paikan pelot ja jännitykset huomioiden. 

    Lemmikkikeskus Viiksi toimii Kuopion Kurkimäessä. Samassa yhteydessä toimii myös löytölä, jossa karanneet tai muuten ilman kotia olevat lemmikit saavat väliaikaisen kodin uutta perhettä etsittäessä. 

    ”Joskus perheet tuovat itse lemmikin meille, jos eivät enää voi sitä syystä tai toisesta pitää. Silloin haemme eläimelle uuden kodin. Meillä majoittuu hoitolan puolella jatkuvasti lukuisia koiria ja kissoja, pari kaniakin on tällä hetkellä. Ruuhka-aikoja ovat erityisesti loma-ajat. Olemmekin auki vuoden jokaisena päivänä”, lemmikkikeskuksen ja löytölän pitäjä Saara kertoo.

    Nykyisin suurin osa eläimistä löytää omistajansa

    Löytökissoja tulee Saaran mukaan erityisen paljon syksyllä, alkutalvesta ja keväällä, jolloin kulkukissat lähtevä etsimään partnereita. Nykyisin Facebook on merkittävä apu karanneiden kissojen tai koirien omistajien löytämiseksi. 

    ”Noin 80 prosenttia omistajista löytyy Facebookin löytöeläinryhmien avulla, mikä on tietysti hienoa”, Saara toteaa.

    Saaran löytölässä on kuitenkin hyvät oltavat. Löytökissat saattavat tullessaan olla hermostuneita. Hyvissä ja turvallisissa tiloissa Saara on havainnut kissojen olevan kuitenkin yleensä melko rauhallisia. Lisäksi työntekijät ovat ammattitaitoisia, koulutettuja ja pitkään työpaikassa viihtyneitä.

    Uudet tilanteet jännittävät

    Joskus hoitoon tuotavat lemmikit ovat hermostuneita eri syistä. Joku etsii omistajaansa, joku pelkää uusia ääniä ja vierasta paikkaa tai muita eläimiä. 

    ”Me voimme tarjota näille eläimille tarvittaessa oman normaalin, niin sanotun perhehuoneen, jossa on seinät ja ovi tai suoralla näkyvyydellä oleva oviaukko luomassa turvallisuutta”, Saara kuvailee.

    Vaihtoehtoja löytyy, mutta kaikki eivät aina rauhoitu turvaa tuovassa tilassakaan. Silloin Saara on suositellut Vetcaren Zylkénen käyttöä jo etukäteen ennen hoitojakson alkamista. Siitä on tullut hyviä kokemuksia hermostuneen tai pelokkaan eläimen rauhoittamiseen ilman, että lemmikistä tulisi unelias.

    ”Zylkéne on toiminut todella hyvin niillä koirilla, joilla asiakkaat sitä käyttävät. Lisäksi se on helppo tuote hankkia ja pitää varastossa kotona; sitä varten ei tarvita lääkärinreseptiä eikä tuote ole myöskään kallis. Zylkéneä on myös meillä myynnissä”, Saara toteaa.

    Koirien kokemuksia Zylkénestä

    8 kuukauden ikäinen collien pentu (haluaa pysyä nimettömänä):

    ”Tulin Saaralle tutuksi hoitolan vieraana. Omistajani pyysi apua pelkooni. Pelkäsin todella paljon autoja. En ollut oppinut pelkoa mistään, se vain kuului luonteeseeni. Olen kai hieman herkkä. Kerran olin niin kauhuissani autosta päästyäni, että säntäsin lähes auton alle. 

    Sitten sain kokeiltavakseni Zylkéne-täydennysrehua. Se todella helpotti elämääni! Jo kahden päivän päästä pystyin menemään autoon rennosti ja rauhallisesti. Enää ei jännittänyt.

    Ennen jo autoa kohti kävely sai ”jarruni pohjaan”. Silloin minut nostettiin syliin, jossa raavin ja rimpuilin autoon vietäessä. Nyt voin olla aivan rauhassa. ”

    Saaran mukaan kyseiselle pennulle annetaan parin kuukauden kuuri, jotta se oppii olemaan rauhallinen autossa pysyvästi. 

    ”Uskon Zylkénen auttavan tätä pentua, koska nuori koira oppii helposti pois huonoista tavoista tai peloista”, Saara toteaa.

    Seniori-ikäinen pinseri (haluaa pysyä nimettömänä):

    ”Muutimme kerrostaloon. Uudessa kodissa koin olevani hermostunut vanhus. Olin niin ihmeissäni kaikista oudoista äänistä ja ympäristöstä, että oli pakko haukkua. En oikein uskaltanut nukkuakaan kunnolla, vain koiranunta. Sain sitten Zylkéne-tuotetta avuksi. Sehän auttoi minua jo kahdessa päivässä. Olenpa helpottunut, nyt on rauhallinen olo. 

    Nyt voin levätä rauhassa, tiedän ettei minulla ole mitään hätää. En kuitenkaan ole mitenkään unelias, mutta maltan vaipua rauhassa syvään uneen. Meillä pidetään nyt aina kaapissa Zylkéneä, ettei pelko pääse päälle enää.”

     Vahtiviettinen, isokokoinen koira (leikitään että olen Zimba)

    ”Olen melko iso koira ja vahtiviettini on voimakas. Olin hoidossa Viiksessä. Ennen etsin aina omistajaani ja olin hermostunut. Sain ennen seuraavaa hoitojaksoa kotona Zylkéneä ja jo kahden päivän jälkeen se auttoi minua seuraavaa hoitojaksoa ajatellen.

    Sen jälkeen oli helppo nauttia olostani hoitolassa. Kävin nukkumaan kotoisalle kerälle välillä ulkona ja välillä sisällä. Voi sitä onnea! 

    Enää en vingu enkä haukahtele hermostuneesti. Toinen Hoitojaksoni kesti noin viikon. Zylkénen avulla pystyin olemaan myös toisen viikon hoitolassa rauhallisin mielin.”

    ”Olen todella vaikuttunut tuotteen toimivuudesta! Kannattaa muistaa kuurin aloitus ainakin 2 päivää ennen pelkoa tai jännittävää tilannetta. Eroahdistuneilla koirilla Zylkéne auttaa hyvin myös hoitolaolosuhteissa”, Saara kertoo.

    Lisätietoa: http://www.viiksi.fi

    Zylkéne: https://www.vetcare.fi/tuote/zylkene-75-mg/