Koiran suoliston hyvinvointi alkaa jo kohdussa
Koiran hyvinvointi alkaa jo kauan ennen syntymähetkeä. Viimeaikainen tutkimus osoittaa, että koiran suoliston mikrobisto alkaa rakentua jo kohdussa. Ja sillä voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia koiranpennun vastustuskykyyn, käyttäytymiseen ja terveyteen. Emän suoliston hyvinvoinnista huolehtiminen jo ennen tiineyttä sekä sen aikana on yksi tärkeimmistä teoista tulevan pennun hyväksi.
Koiran suoliston mikrobisto alkaa kehittyä jo ennen syntymää
Tutkimuksissa on osoitettu, että suoliston mikrobit alkavat siirtyä sikiöön jo kohdussa. Ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että mikrobit voivat kulkeutua istukan kautta lapsiveteen (Rautava ym. 2012). Koska nämä havainnot korreloivat yli eläinlajirajojen, voidaan päätellä, että sama ilmiö pätee myös koiriin (Jaber Alipopour ym. 2018). Mikrobisto ei siis kehity vasta syntymän jälkeen, vaan emän terveydellä ja mikrobistolla on ratkaiseva rooli koiranpennun hyvinvoinnin kannalta jo ennen sen syntymää. Terve emä voi siirtää pennuilleen monipuolisen ja toimivan mikrobiston, joka auttaa muun muassa vastustuskyvyn ja aineenvaihdunnan kehittymisessä.
Emän mikrobisto vaikuttaa suoraan pennun terveyteen
Tulevan emän suoliston mikrobiston huolto kannattaisi aloittaa jo hyvissä ajoin ennen astutusta. Terve suolistomikrobisto vaikuttaa siihen, millaisia mikrobeja pennut saavat synnytyksessä ja varhaisen elämänsä aikana. Erityisesti alateitse syntyneet pennut altistuvat emän mikrobistolle heti syntymän yhteydessä. Sektiolla syntyvien pentujen kohdalla tilanne on toinen, sillä ne eivät saa tätä ensimmäistä hyödyllistä mikrobialtistusta, ja siksi niiden suoliston kehitys voi jäädä jälkeen. Näille pennuille tulisi tarjota mahdollisimman pian syntymän jälkeen koirille luontaisia Lactobacillus- ja Bifidobacterium-kantoja, jotta suoliston kehitys ei jää puutteelliseksi (Lundelin ym. 2017).
On havaittu, että tietyt maitohappobakteerikannat voivat kiinnittyä emän suolen limakalvoon ja siirtyä edelleen sikiöön lapsiveden kautta. Tämä varhainen mikrobialtistus voi suojata pentua monilta sairauksilta. Tutkimuksissa on havaittu yhteyksiä muun muassa parempaan ihon kuntoon, vähentyneisiin allergioihin ja vahvempaan vastustuskykyyn (Jaber Alipopour ym. 2018).
Suoliston hyvinvoinnilla vaikutus myös käyttäytymiseen ja aivoterveyteen
Mikrobiston merkitys ei rajoitu vain suolistoon. Viime vuosina tutkimus on paljastanut yhä enemmän todisteita niin sanotusta suolisto-aivo-akselista. Varhaisen mikrobialtistuksen on havaittu vaikuttavan hermoston kehitykseen ja jopa aikuisiän neurologisiin sairauksiin. Esimerkiksi on havaittu, että varhaislapsuuden antibioottikuurit voivat lisätä aikuisiän mielenterveysongelmien riskiä (Lavebratt ym. 2019). Tutkijat selvittävät myös, voidaanko suolistomikrobiston koostumusta muokkaamalla vaikuttaa neurodegeneratiivisiin sairauksiin, kuten Alzheimerin tautiin, Parkinsonin tautiin ja autismikirjon häiriöihin (Friedland 2015, Diaz Heijtz 2019, Kranevald 2019).
Suolistomikrobiston yhteys aivojen toimintaan on nouseva tutkimusalue niin ihmisillä kuin koirilla. Tämä avaa uudenlaista näkökulmaa koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin: kun suolisto voi hyvin, myös aivot ja käytös voivat paremmin. Suoliston hyvinvointia voi tukea monipuolisella ruokavaliolla sekä tarvittaessa maitohappobakteereilla.
Lähteet:
Lavebratt C. Early exposure to antibiotic drugs and risk for psychiatric disorders: a population-based study. Mind Mood and Microbes. The 2nd International Conference on Microbiota Gut-Brain Axis. 17-18.1.2019 Netherlands
Friedland R. Review Mechanisms of molecular mimicry involving the microbiota in neurodegeneration. J Alzheimers Dis. 2015:45(2):349-62. doi: 10.3233/JAD-142841
Diaz Heijtz R. Bacterial peptidoglycans during early life and risk for neurodevelopmental disorders. Mind Mood and Microbes. 17-18.1.2019 Netherlands
Kranevald A. The microbiota-gut-brain axis and neurodegenerative diseases – focus on Parkinson’s disease and Alzheimer disease. Mind Mood and Microbes. 17-18.1.2019 Netherlands