Hevosen ruokinta kuntoutuksessa
5. maaliskuuta 2021

Hevosen ruokinta kuntoutuksessa

TEKSTI Aino Hirvonen, kouluratsastaja

Mitä kannattaa pitää mielessä hevosen ruokinnan suhteen, kun hevonen on kuntoutuksessa tai kevyemmällä liikutuksella? Edustusratsastajamme Aino Hirvonen kertoo hänen ja Kinkun kuulumisia, ja miten hän on suunnitellut tamman ruokinnan, jotta se tukee kuntoutusta optimaalisesti.

Kohta alkaa olemaan tasan kaksi vuotta siitä, kun Kinkku saapui meille Hollannista. Paljon ollaan yhdessä opittu, mutta päällimmäisenä mielessä kuitenkin on meidän kohtaamat hankaluudet. Alkuaikoina yhteistyö sujui ihan mukavasti, mutta pian tajuttiin, että Kinkku liikkui aikalailla väärinpäin ja aloitettiin 12 vuotiaan tamman uudelleenkoulutus. Äkkiä kuitenkin huomattiin, että treeni ei mene oikein perille ja kuljettiin takaperin kehityksessä.

Hevosen kuntoutus

Kinkkua tutkittiin ja tutkittiin, mutta ei siitä mitään oikeastaan löytynytkään. Pienet löydökset, jotka ovat aikuiselle kilpahevoselle hyvin tyypillisiä, eivät kuitenkaan eläinlääkärin mukaan olleet tarpeeksi riittävä syy olla näin kuuma ratsastaessa. Viime syksyn Kinkku sai paljon rentoa ja helppoa ratsastusta, mutta sekään ei sen halukkuutta parantanut. Kinkku ei antanut koskaan niinkään “kivun” merkkejä, mutta oli aina todella kuuma vaikkakin kiltti ratsastaa.

Loppusyksyyn mennessä Kinkun eteen oli tehty kaikki mahdollinen ja tutkimuksien perusteella sen piti olla hyvinkin terve. Sittenhän se pään vaivaaminen alkoikin, sillä ainut vaihtoehto Kinkun kuumuudelle olisi sen henkinen tila. Hevonen, jota ollaan pidetty kuin kukkaa kämmenellä, tuli niin pahalle mielelle ratsastuksesta.

Hevosen ruokinnan merkitys kuntoutuksen aikana

Marraskuussa tehtiin päätös viedä Kinkku vesikävelemään kahdeksi kuukaudeksi Forssaan Hummala Wellness kuntoutustallille. Vesikävelyn lisäksi Kinkku sai laserhoitoja. Vaikka mitään kuntoutettavaa ei ollutkaan, Kinkku lähti selvittämään päätään ja ottamaan vähän omaa lomaa tehokkaan treenin avulla. Vaikka Kinkku olikin lomalla, oli silti huolehdittava, että se saa tarvittavat ravinteet lihasten tueksi. Kuntoutuksessa hevosen ruokinta on avainasemassa.

Meillä jokapäiväisessä käytössä kovassakin treenissä ovat olleet Vetcaren tuotteet kuten Equitop Myoplast, Equistro Megabase, Equitop Gonex, E-vitamiini ja Chrysanphyton. Ja nykyään myös Flexadin. Meille oli tärkeää, että Kinkun lihasten palautuminen ja kehittyminen on mahdollisimman tasapainoista myös kuntoutusjaksolla.

Myoplastin avulla lihakset pääsivät palautumaan

Kinkun ollessa Hummalassa se sai hieman hyvänmielen väkkäreitä, sillä se helposti ottaa lämpöä niistä. Hyvä heinä ja juotto ovat myös hyvin tärkeitä, kun arkiset rutiinit muuttuu, esimerkiksi ähkyjen kannalta. Perusruokinnan lisäksi jatkoimme kaikkien lisäravinteiden syöttämistä Kinkulle. Myoplastin avulla Kinkun lihakset pääsivät palautumaan rankkojen vesitreenien jälkeen, Gonex piti huolta Kinkun nivelaineista, ja vitamiineja ja Mega Basea syötettiin perus hyvinvoinnin tueksi.

Vaikka Kinkulla on taipumusta kuumentua rehuista, se ei näyttänyt mitään ylimääräisen energian piirteitä kuntoutuksessa kunnollisella ruokinnalla. Kilpahevosen kuntoutuksessa on tärkeää se, että siltä ei poisteta ruokia ja lisäravinteita varsinkaan, jos se tekee töitä. Lisäravinteiden määriä ollaan myös vaihdeltu Kinkun työnmäärän mukaan esimerkiksi ottamalla taukoja tai puolittamalla Myoplast-annosta. Ylläpitämällä lisäravinteita ja etenkin Myoplastia olen huomannut silmämääräisesti myös selkeää lihasten kasvua etenkin kuntoutuksen aikana.

Nyt Kinkku on palannut kotiin ja olemme aloittaneet treenit nollasta. Vaikka Kinkku tekee helppoja asioita ja määrällisesti vähemmän, silti se nauttii joka päivä lisäravinteistaan. Kahdella ensimmäisellä viikolla Kinkku sai treenin keveyden takia taas Myoplastia yhden lusikan. Nyt määrät on nostettu normaaleihin, jotta Kinkku saa riittävästi aminohappoja. Olen monta vuotta syöttänyt Vetcaren tuotteita hevosilleni vuoden ympäri, sillä tuotteet on superhyviä, niin kilpakäytössä kuin kevyemmässä käytössä oleville hevosille. Mielestäni tärkeintä on muistaa se, että kuntoutuksesta huolimatta hevoselle tarjotaan tarvittavat lisäravinteet, joita se ei perusruokinnasta saa. Nyt vielä jännitetään, mihin tulevaisuus meitä kuljettaa Kinkun kanssa. Toistaiseksi näyttää kirkkaalta.