• Eläinsuojeluyhdistyksen kissat
    Tarinat

    Vetcare tukee Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistystä tuotelahjoituksilla

    Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistys toimii 12 vapaaehtoisen voimin. Työtä tehdään omalla vapaa-ajalla ja kotoa käsin, sillä omaa toimipistettä ei ole. Erityisesti kissoja on paljon, sillä löytökissat ja kissapopulaatiot työllistävät. Toimintaa on koko Meri-Lapin alueella. 

    ”Keväästä alkaen joulukuulle saakka on aina paljon kissoja, joita tulee tasaiseen tahtiin. Kesällä kissoja päästetään usein ulos ja pentuja syntyy. Kissan pitäisikin olla leikattu, ettei vahinkoja pääsisi tapahtumaan. Leikattujakaan ei saisi päästää ulos vapaana, koska ne eivät ehkä enää päädykään omaan kotiinsa takaisin, vaan jäävät löytökissoiksi. Nytkin meillä on noin 80 kissaa”, vapaaehtoistyötä tekevä Elina Kekäläinen kertoo.

    Löytökanit alkaneet lisääntyä

    Yhdistys ihmettelee kanien hylkäämisen lisääntymistä. Niitä on löydetty hylättyinä enemmän kuin edellisinä vuosina. Meri-Lapin alueella ei toistaiseksi ole ollut citykaneja, joten lemmikit erotetaan helposti metsäjäniksistä.

    Luonnonvaraisista eläimistä tulee Elinan mukaan myös paljon kyselyitä. Niitä saattaa joskus löytyä vaikkapa loukkaantuneina. Esimerkiksi siileistä ja niiden ruokkimisesta kysytään erityisen paljon. Kissojen lisäksi Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistykselle tulee välillä koiria. Yleensä kyseessä on silloin uudelleensijoitus. 

    ”Koira ei ole jostain syystä sopeutunut kotiinsa tai elämäntilanne on muuttunut, jolloin autamme etsimään koiralle uuden kodin”, Elina kertoo.

    Monipuolista toimintaa pienellä budjetilla

    ”Myös pieneläinhautausmaa on vastuullamme. Olemme vuokranneet maa-alueen kaupungilta ja ylläpidämme siellä eläinten hautausmaatoimintaa. Tarjoamme hautapaikan lemmikille ja autamme hautauksessa”, Elina kertoo.

    ”Mitään tukia emme saa tätä työtä varten. Kerran vuodessa voimme hakea kaupungilta jonkin verran tukea, mutta summat ovat pieniä. Pelkästään meidän eläinlääkärikulut ovat jo noin 25 000 euroa vuodessa. Saamme yrityksiltä tai yksityisiltä lahjoituksia. Eläinten luovutusmaksuilla katetaan vain murto-osa todellisista kuluista”, Elina Kekäläinen kuvailee toimintaa.

    Sijaiskoteina toimii omien vapaaehtoisten toimijoiden lisäksi noin 20 ulkopuolista kotia, jotka eivät ole muuten toiminnassa mukana. Joskus sijaiskoti tykästyy Elinan mukaan hoitamaansa eläimeen ja adoptoi sen itselleen lemmikiksi. 

    ”Tämä on matalan kynnyksen vaihtoehto tutustua lemmikin pitämiseen. Perheeseen sijoitettava lemmikki käytetään aina eläinlääkärillä yhdistyksen toimesta ja huolehdimme tarvittavat tarvikkeet sijaiskodeille.”

    Hyvää hoitoa ja tukea uusillekin perheille

    Kaikki löydetyt eläimet hoidetaan aina asianmukaisesti. Aluksi ulkoa tulleelle kissalle annetaan sekä lois- että mahdollisten korvapunkkien häätölääkitys. Lisäksi tehdään eläinlääkärin tarkastus, jonka yhteydessä kissa leikkautetaan, rokotetaan ja sirutetaan, jollei muita oireita ole ja kyseessä on peruskuntoinen kissa. 

    ”Kaikki eläimet lähtevät uusiin koteihin hoidettuina ja pidämme yhteyttä uuteen perheeseen. Olemme aina tukemassa heitä jatkossakin”, Elina Kekäläinen toteaa.

    Ulkoa tulleilla kissoilla on yleensä myös vatsaoireita niiden alkaessa saada yhtäkkiä teollista ruokaa. Eläinsuojeluyhdistyksessä tarvitaankin erilaisia eläinlääkkeitä ja täydennysrehuja eläinten hyvinvointia ylläpitämään ja vaivoja parantamaan. Vetcare on lahjoittanut Meri-Lapin sijoitusperheisiin erilaisia tuotteita. 

    Sisäloiset, haavat, silmävaivat ja ripuli tai muut vatsavaivat ovat etenkin tavallisia hoidettavia vaivoja löytöeläimillä.

    Vetcaren monipuolisesta valikoimasta löytyy tuotteita

    Vetcaren Herpless on runsaasti L-lysiini-aminohappoa (500 mg / makupala) sisältävä täydennysrehu kaikenikäisille kissoille silmien hyvinvointiin. Silmävaivoihin voi olla monia syitä. Lue lisää Herpless-tuotteen käytöstä: https://www.vetcare.fi/joey-kissan-vuotavat-silmat/

    Löysä vatsa voi johtua ravintomuutoksista tai eläimen ympäristömuutoksista. Canikur Pro -tahna on helppo suoraan lemmikin suuhun tai sen sekoittaa vaikka koiran tai kissan ruokaan. Canikur Pro ylläpitää ja vahvistaa suoliston normaalia mikrobistoa ja estää haitallisten bakteerien kiinnittymistä suolen pintaan. Se sopiikin hyvin käytettäväksi vaikkapa antibioottihoidon tai uusien jännittävien tilanteiden yhteydessä.

    Lue lisää: https://www.vetcare.fi/tuote/canikur-pro-pasta-taydennysrehu-15-ml/