TEKSTI Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Jonna Jokisalo
Hevosen Cushingin tauti eli aivolisäkkeen keskilohkon toimintahäiriö (PPID)
Tämä sairaus johtuu aivolisäkkeen keskilohkon toimintahäiriöstä mistä taudin nimikin tulee (PPID; pituitary pars intermedia dysfunction). Se on erityisesti ikääntyvien hevosten sairaus, ja onkin arvioitu että 15% yli 15-vuotiaista hevosista sairastaa tätä tautia ja taudin todennäköisyys kasvaa mitä vanhemmaksi hevonen elää.
Sairaus on mahdollinen kuitenkin jo nuoremmilla, jopa alle 10-vuotiailla hevosilla. Sitä esiintyy kaikilla roduilla ja sukupuolilla yhtä lailla. Sairauden aiheuttaa ns. neurodegeneratiivinen prosessi, eli ikään kuin aivojen rappeutuminen.
Hormoonisäätely häiriintyy
Aivolisäke toimii normaalisti monen tärkeän hormonin erityksen säätelijänä. PPID:tä sairastavilla hevosilla tämä hormonisäätely on viallinen. Tämän seurauksena aivolisäkkeen keskilohkon toimintaa normaalitilassa hillitsevät hermosolut surkastuvat, mikä johtaa hormonien ja muiden aineiden liikaeritykseen aivolisäkkeestä. Tästä hormonien liikaerityksestä johtuu sairauden aiheuttamat oireet.
PPID:n oireet
Ehdottomasti yleisin oire on pitkä, mahdollisesti kihartuva karvapeite ja erityisesti huonosti vaihtuva talvikarva. On kuitenkin mahdollista, että hevonen sairastaa PPID:tä ilman, että sillä on taudille tunnusomainen pitkä karva.
Yleisimmistä oireista ehdottomasti vakavin on kaviokuume. Kaviokuumeelle altistaa hormoniepätasapainon aiheuttama sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Kärjistäen voikin sanoa, että kaikkia hevosia joilla on kaviokuumeoireet tulisi pitää tätä tautia sairastavana, ellei toisin todisteta.
Muita mahdollisia oireita ovat muun muassa lihaskato, runsas juominen ja virtsaaminen, laihtuminen ja toisaalta epänormaalit rasvakeräymät erityisesti lapojen alueella, niskassa ja hännäntyvessä, laiskuus ja yleinen haluttomuus, jopa väsyneisyys, liikahikoilu, lisääntynyt ruokahalu sekä harvinaisempina oireina lisääntymisongelmat, epänormaali maidoneritys utareesta sekä yhtäkkinen kaatuminen hevosen nukahtaessa (ns. narkolepsia) ja sokeus.
Hormoniepätasapaino aiheuttaa elimistön puolustusjärjestelmän lamaantumista eli altistaa hevosen kaikenlaisille infektioille, kuten keuhkokuumeelle, poskiontelontulehduksille sekä hammasvaivoille. Tyypillisesti oireet alkavat lievinä, tuskin huomattavina, ja voimistuvat vuosi vuodelta, mikäli asiaan ei puututa.
PPID:lle tyypillinen oire on huonosti vaihtuva, pitkä ja usein kihartuva karvapeite. Ensimmäinen sairauden oire voi kuitenkin olla kaviokuume, eikä hevoselle välttämättä esiinny poikkeavaa karvapeitettä.
PPID Diagnoosi
Sairautta tulee epäillä erityisesti, mikäli hevosella on kaviokuume, pitkä karva tai toistuvia infektioita. Eläinlääkäri diagnosoi sairauden esitietojen sekä yleisimmin yksittäisen verinäytteen (ns ACTH-testi ja usein lisäksi veren glukoosi- ja insuliinipitoisuus) perusteella. ACTH-testillä mitataan aivolisäkkeen tuottaman hormonin (ACTH) pitoisuutta verenkierrossa. Tämä hormoni on normaalistikin koholla hevosen ollessa sairas eli mikäli hevosella on esimerkiksi kaviokuume, on hyvä odottaa, kunnes oireet ovat hellittäneet ennen testin tekemistä. Toisaalta hormonipitoisuus vaihtelee vuodenajoittain ja alkavan taudin saakin parhaiten kiinni elo-lokakuussa. Ikääntyvillä hevosilla kannattaakin tämä testi tehdä vuosittain syksyisin, jotta voidaan aloittaa lääkitys jo ennen kuin hevosella ilmenee voimakkaampia oireita.
PPID:n oire voi olla myös epänormaalit rasvakertymät tai lihaskatyo. Selkälihasten kuihtuessa hevoselle tulee tavallisesti pullea, roikkuva maha.
PPID:n hoito ja lääkitys
Vaikka sairaus on yleinen ei sen tarvitse olla kohtalokas hevoselle, sillä tautiin on olemassa erittäin hyvä ja toimiva lääkitys. Tautia ei valitettavasti pystytä parantamaan mutta elinikäisellä lääkityksellä oireita pystytään usein merkittävästi vähentämään ja ennaltaehkäisemään vakavampien komplikaatioiden, kuten kaviokuumeen syntyä.
Lääkeaineen nimi on pergolidi ja se toimii aivoissa estäen hormonien liikatuotantoa. Lääkityksen aloituksen jälkeen hormonitasoa seurataan ensin tiuhemmin ja kun ollaan löydetty oikea annos, on suositeltavaa tarkastaa hormonitaso vuosittain, syksyisin, ja aina jos oireita ilmenee. Lääkitys on yleisesti hyvin siedetty ja sivuoireet ovat harvinaisia. Mahdollisia sivuoireita ovat ruokahaluttomuus ja “mörköjen” näkeminen. Useimmiten omistajat huomaavat kuitenkin vain, että yhtäkkiä tallissa heitä odottaakin mieleltään ja voinniltaan huomattavasti piristynyt kaveri. Oireiden lieveneminen ja lääkityksen positiivisten vaikutuksen huomaaminen tapahtuvat yleensä parin kuukauden kuluttua lääkityksen aloittamisesta. Pergolidi-lääkitys aiheuttaa hevoselle elinikäisen teuraskiellon eikä lääkitystä saavalla hevosella voi kilpailla.
Lääkityksen lisäksi on tärkeää huolehtia tarkasti perusterveydenhuollosta (säännölliset kengitykset, hammastarkastukset ja rokotukset sekä ulostenäytteet madonmunien varalta ja tarvittaessa suorittaa loishäädöt). Liikutus hevosen voinnin mukaan. Mahdollisen kaviokuumeen ilmetessä noudatetaan eläinlääkärin ohjeita kipulääkityksen ja liikunnan sekä sairaskengityksen suhteen.
Ruokinnassa on tärkeää välttää sokereita ja tarjota hyvälaatuista, sulavaa heinää ja vitamiinilisää, erityisesti E-vitamiinilisä on tarpeen sen puolustusjärjestelmän toimintaa parantavan vaikutuksen takia. Tyypillisesti laidunruoho aiheuttaa kaviokuumeen näille hevosille, joten laiduntaminen ja ylipäänsä tuoreen ruohon syöttely on ehdottomasti kíelletty. Varsinkin hoidon alussa on usein tarpeen klipata pitkä karvapeite.
Hevosen metabolinen oireyhtymä (EMS, Equine Metabolic Syndrome)
Hevosen metabolinen oireyhtymä muistuttaa ihmisen kakkostyypin diabetesta. Siinä hevosen elimistö ei vastaa insuliiniin mistä seuraa taudille tyypilliset oireet. Tyyppipotilas on nuori aikuinen, ns ”easy keeper” eli hyvin helposti lihova hevonen tai poni. Tauti on yleisempi roduilla, jotka ovat kehittyneet elämään karuissa olosuhteissa, kuten shetlanninponi. Ponirodut ovat alttiimpia kuin hevoset, mutta tautia esiintyy myös yleisesti hevosroduilla, erityisesti arabeilla ja quartereilla. Lihavuuden ohella yleisin varsinainen sairauden oire on kaviokuume, mikä sekin johtuu vääränlaisesta sokeriaineenvaihdunnasta elimistössä. Nämä hevoset eivät kestä sokeria ravinnossaan, ja varsinkin laidunruohon sisältämä sokeri, ns fruktaani, on erityisen haitallista. Tauti on jossain määrin perinnöllinen. Geneettisen alttiuden lisäksi riskitekijöitä ovat vähäinen liikutus sekä ns liian hyvä rehu (laidunruoho, ravinteikas heinä, väkirehut).
EMS:n oireet
Metabolista oireyhtymää sairastavalla potilaalla on yleisen lihavuuden lisäksi epänormaaleja rasvakertymiä erityisesti niskassa, harjamarton alueella sekä hännäntyvessä, lavoissa ja silmien yläpuolella. On mahdollista, että metabolista oireyhtymää sairastava hevonen on muuten normaalipainoinen mutta sillä näkyy selkeästi yllämainitut rasvakertymät. Kaviokuumeen oireet voivat olla jollain hevosilla niin lievät, että omistaja kokee hevosen ennemmin laiskaksi liikkumaan eikä välttämättä huomaa kaviokipua, ainakaan taudin alkuvaiheessa. Kuitenkin mikäli kaviokuumeoireet havaitaan, on ehdottoman tärkeää tutkia tämän sairauden mahdollisuus, toki akuutin kaviokuumeen hoidon jälkeen.
Diagnoosi
Eläinlääkäri tekee diagnoosin hevosen ulkonäön, mahdollisten kaviokuumeoireiden sekä verinäytteiden avulla. Tyypillisesti potilailla on hyvin korkea veren insuliini. Tämä otetaan paaston jälkeen tyypillisesti aamulla. Myös tässä stressi ja kipu vaikuttavat insuliinipitoisuuteen, joten näytettä ei yleensä kannata ottaa kaviokuumeen akuutissa vaiheessa. Arvoa kannattaa seurata hevosilla jotka ovat riskissä sairastua, esimerkiksi mietittäessä kannattaako kyseistä yksilöä päästää laitumelle. Tällainen ns seuranta-arvo kannattaa ottaa keväällä, ennen laidunkautta. Mikäli paastoinsuliini on normaali, voi eläinlääkäri tehdä erilaisia toiminnallisia rasitustestejä, joissa hevoselle joko syötetään tai laitetaan suonensisäisesti sokeriliuosta, minkä jälkeen veren sokeri- ja insuliinipitoisuuksia mitataan. Tällä tavalla on mahdollista diagnosoida sairaus yksilöllä jolla paastoinsuliini ei ole vielä koholla.
EMS:n hoito
Hoidossa tärkeintä on tärkkelyksen ja yleisesti sokerien välttäminen ruokinnassa sekä ylipainon pudotus ja, riippuen kavioiden tilasta, säännöllinen liikunta. Hevosen metabolista oireyhtymää sairastaville hevosille ei tulisi syöttää muuta kuin heinää, vettä ja hyvälaatuista vitamiini-kivennäisseosta. Heinämäärä tulisi rajoittaa 1-1.5 prosenttiin elopainosta (kuivaheinää). Mikäli tämä rajoitus ei riitä painon pudotuksessa voidaan maksimissaan puolet heinästä korvata oljella. Heinä sokeripitoisuus tulisi olla alle 100g /kg ka. Heinän liotus on hyvä apukeino tässäkin sairaudessa vähentämään sokeripitoisuutta. Lisäksi heinä kannattaa, mikäli mahdollista, tarjota ns. slow feeding verkosta jolloin syöminen tasoittuu paremmin pitkin päivää. Kuten jo aiemmin mainittiin, laidunruoho on ehdottomasti kielletty. Laidunruohon sokeripitoisuus on korkeimmillaan vanhassa, kortisessa ruohossa, aamupäivällä ja alkuillasta kasvien tuottaessa sokeria auringonvalon avulla, keväisin ja syksyisin sekä kylmän yön jälkeen.
Ylipainon pudotus on tärkeää, koska rasvasolujen sisältämät hormonit erityisesti leptiini, ovat haitallisia sokeriaineenvaihdunnalle. Mikäli kavioiden tila mahdollistaa liikunnan, myös liikunnalla on iso merkitys sokeriaineenvaihdunnan normalisoinnissa. Jo 30 min kävelyä päivittäin auttaa.
Ruokinnan ja liikutuksen apukeinoina alkuvaiheessa voidaan käyttää lääkityksiä eläinlääkärin harkinnan mukaan. Näitä ovat elimistön insuliinivastetta parantava metformiinilääkitys sekä aineenvaihduntaa ja siten laihdutusta edistävä kilpirauhashormonilääkitys. Kuitenkin ehdottomasti tärkeintä tämän sairauden hoidossa on oikeanlainen ruokinta, säännöllinen liikutus ja hyvä kaviohuolto.