Stella Hagelstamin treenivinkki - Tehokas apujen käyttö hevosen koulutuksessa

Olen keskittynyt opettelemaan uutta ja uppoutunut syvemmälle ratsastuksen ytimeen. Olenkin kohdannut ratsastaessa yllättävän asian. Nimittäin niinkin yksinkertaisen dilemman, kuin apujen käyttö. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta kun asiaa ruvetaan miettimään hieman tarkemmin, eteen tulee monta kysymystä.

Lue myös: Stella Hagelstamin treenivinkki - Hevosen motivaatio

Miksi hevoseni ei aina vastaa apuihini? Miksi hevoseni ylipäätänsä sitten vastaa apuihin? Mikä saa hevosen yrittämään? Millaisiin apuihin hevonen vastaa ja millaisiin ei? Mitä ratsastaja tekee, kun reaktio on tullut tai ollut tulematta? Tässä onkin mielestäni koko lajin ydin… Koitan omasta näkökulmastani hieman avata filosofiaani.

Tärkeä motivaatio

Ensimmäisenä tulee Hevosen motivaatio, jota käsittelimme edellisessä treenivinkkiartikkelissa.

Jos ratsastaja osaa motivoida hevosta ollaan jo pitkällä. Motivaation jälkeen tulee ratsastajan ajoitus, tilannetaju sekä kyky säädellä apuja välillä n. 1-5. Tällä skaalalla tarkoitan sitä, että ratsastajan täytyy osata lukea vallitseva tilanne ja säädellä apujensa voimakkuutta niin, että apu ei ole liian hento eikä liian kova tilanteeseen ja hevosen herkkyyteen nähden.

Apujen käyttö on kuin keskustelua

Vertaan itse apujenkäyttöä normaaliin kahden ihmisen väliseen keskusteluun. Jos esimerkiksi juttelet ystävällesi illan suunnitelmista, säätelet äänesi voimakkuutta automaattisesti sopivalle tasolle.

Kuiskaaminen saisi ystäväsi epäilemään tilanteessa olevan jotakin outoa, huutaminen taas saisi ottamaan askeleen taaksepäin, pyytämään rauhoittumaan, huolestuvan ja kysyvän, onko jokin hätänä? Ystävä voisi puolustautua ja ehkä jopa sanoisi, ettei ole halukas tekemään mitään yhdessä.

Vertaan aina apujenkäyttöä äänensävyihin ja voimakkuuksiin sekä muutenkin tapaan ”keskustella”. Huutaminen, kuiskaaminen, toistaminen, inttäminen, lässyttäminen, kiroileminen ja komenteleminen on arkea valmentajan silmissä.

Mutta miten voin sitten auttaa oppilaitani paremmiksi ”keskustelijoiksi” tai hevoseni paremmiksi kuuntelijoiksi?

Aloitetaan siitä, että ruvetaan keskittymään ratsastaessa tähän skaalaan ja yritetään miettiä missä päässä skaalaa sitä on aiemmin oltu. Onko esimerkiksi pohjeapuni ollut aina 1 tai 5 niin että siltä väliltä ei ole ollut mitään vai olenko käyttänyt vain 1 ja 2 apuja? Itse ajattelen apujen voimakkuutta näin

1 – vihjaisu
2 – valmisteleva
3 – pyyntö
4 – käsky
5 – huomautus

Näitä tarkastellessa ymmärtää, että pelkästään vihjaisemalla ja valmistelemalla sitä toivottua reaktiota ei voi saada, kuten ei myöskään vain käskyttämällä ja huomauttamalla, ellei hevosella ei ole motivaatiota yhteistyöhön.

Taitava ratsastaja osaa käyttää koko skaalaa ja tuloksena on motivoitunut, herkkä ja kuuliainen hevonen. Tässä en tarkoita, että esimerkiksi 1 ja 5 pitäisi käyttää yhtä paljon.

Jos yritän arvioida minun ja Julitrean normaalia treeniä käytän apuja seuraavasti:

1 – 10%
2 – 40%
3 – 39%
4 – 5%
5 – 1%

Nämä hassut luvut siksi, että 1 + 2 on 50% eli ikinä en pyydä, käske tai huomauta ilman vihjaisua tai valmistelevaa apua.

Herkkyyden säilyttämiseksi pyrin myös kaikin tavoin minimoimaan varsinkin avun luokkaa 5, mutta sekin on joskus välttämätön jotta taas voi palata pienempiin eleisiin.

Tilannetaju ratkaisee

En hyväksy hevoseltani välinpitämättömyyttä, laiskuutta tai vastustelua mutta en myöskään halua jännittyneisyyttä, hermostuneisuutta, epävarmuutta tai yliherkkyyttä.

Tässäkin asiassa ajattelen apujen käyttöä, kuin toiselle ihmiselle puhumista. Joka ikinen apu on verrattavissa kysymykseen.

Ajattele, että seisot ystäväsi edessä ja kysyt voisiko hän antaa sinulle pöydältä kynän. Jos ystäväsi katselee muualle eikä huomio mitenkään kysymystäsi mitä teet? Minä ainakin korottaisin hiukan ääntäni ja kysyisin, anteeksi kuulitko?

Näitä kahta pyyntöä vertaan skaalan kohtiin 2 ja 4. 1 olisi ollut mahdoton ystävän ymmärtää ja 5 olisi ollut aivan liioiteltu tässä tilanteessa eli tilannetaju ratkaisee.

Ratsastaessa asiat tapahtuvat niin nopeasti, että kukaan valmentaja ei voi ohjata ratsastajaa jokaisen tilanteeseen. Hyvä ratsastaja oppii suhteuttamaan apujaan oikeaksi tilanteeseen ja hevosen herkkyyteen nähden.

Apujen nollaus

Lopuksi haluan muistuttaa, että hevoset eivät (minun kokemukseni mukaan) osaa erottaa kaikkia yhteen sulavia apuja eli muistakaa ”nollata” avut muutaman metrin välein. Esimerkiksi pohjeavun jälkeen jalan on tultava kokonaan kyljestä irti sekunniksi ennen kuin ratsastaja lähtee tekemään seuraavaa apua. Samoin ohjasapujen kanssa. Tällä tavalla huolehdit siitä, ettet tarvitse yhä kovempia ja kovempia apuja.

Puolipidäte (2)- Pysäytys (3/4)- Hellitä niin että molemmat kädet menevät eteenpäin ja ohjastuntuma kevenee- Tuntuma takas ja seuraavaan tehtävään- valmisteleva- pyyntö jne.

Tulipa pitkä ja monimutkainen treenivinkki tällä kertaa mutta toivottavasti saitte ideastani kiinni!

Mukavia treenihetkiä,
Stella