• Tarinat

    Stella Hagelstamin vuoden 2021 kauden kuulumiset, kohokohdat ja haasteet

    Ylä- ja alamäet

    Hevosten kanssa asiat harvemmin menevät täysin suunnitelmien mukaisesti. Nopealla reagoinnilla ja hyvällä taustajoukolla on suuri merkitys siinä, että haasteet saadaan käännettyä menestykseksi. Edustusratsastajamme Stella Hagelstam kertoo, miten hän tällä kaudella on ratsastanut tiensä haasteiden kautta menestykseen.

    Aikamoinen kausi tämä 2021 on kyllä ollut! Kun katsoo taaksepäin, mitä kaikkea on tapahtunut tämän kauden aikana täytyy sanoa, että olen kyllä hämmentyneen onnellinen. 

    Upeaa menestystä ratsastuksessa vuoden 2021 aikana

    Ensin tuli kansainvälinen Grand Prix -voitto Viron maailmancupin osakilpailussa. Sitä seurasi neljäs sija henkilökohtaisessa kilpailussa Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa. Euroopan mestaruuksissa tuloksena 6. sija joukkueena. SM-kilpailuissa kultaa nivelillä. Nuoret hevoset voittivat Kyvyt Esiin -finaalin sekä 2-vuotiaiden että 3-vuotiaiden sarjoissa ja sijoittuivat hienosti Laatuarvostelu- sekä Breeders’ Prize -kilpailuissa. 

    Tämän lisäksi Boessa on pyörinyt täyttä vauhtia sekä kasvatustoiminta että treenissä olevien hevosten sekä ratsastajien valmennus. Kaikki oppilaani ovat menestyneet todella hienosti ja suuria kehitysaskelia on otettu. Varsoja on syntynyt kaksi, ja kolme tammaa odottavat varsaa ensi kesäksi. 

    Aika monta rautaa tulessa ja hyvä niin. Kaikki tämähän on tietenkin erittäin ammattimaisen ja osaavan tiimin ansioita enkä voisi enempää heidän panostustaan tähän korostaa.

    Suomenmestari Stella Hagelstam ja New Hill Julitrea.

    Ratsastuksen haasteet matkassa mukana

    Yllä oleva lista näyttää hyvältä, mutta haluan tuoda esille muutaman haasteen, joita tähän matkaan on kuulunut, jottei todellisuutta unohdeta:

    ❗️ Virossa oli niin paljon itikoita, hyttysiä ja paarmoja että hädin tuskin pääsin radasta läpi Julian kanssa. Tuloksena sen ehkä huonoin rata ikinä. Sangraal taas ei välittänyt ollenkaan ja teki voiton arvoisen suorituksen. Hellettä oli sen verran, että juomisesta sai huolehtia normaalia tarkemmin. Tässä apuna Mash-juomat ja Equistron Elytaan

    ❗️PM-kisoissa taas oli sellainen superhelle, että ensimmäinen päivä meni meiltä ihan mönkään. Seuraavalle päivälle otettiin apuun Equistron Energy Booster. Sangraal oli vapaaohjelmassa aivan superhyvä, ja jäimme henkilökohtaisesta mitalista vain hiuksenhienosti.

    ❗️Hagenin Euroopan mestaruuksissa Sangraal oli yöllä hangannut kaulaansa karvattoman kohdan todennäköisesti itikoiden takia. Tähän otettiin pikaisesti Cothivet-sumutetta, ja kaikki oli taas hyvin kisapäivään mennessä. Myös meidän upouusi hevosauto hajosi juuri ennen matkaa ja siihen piti äkkiä keksiä vastaava tilalle.

    ❗️Julitrean kanssa SM-kisoihin valmistautuessa päätinkin loppumetreillä mennä nivelillä, koska kuningatar itse ei halunnut esittää parastaan kanget suussa. Onneksi Suomessa saa kilpailla kansallisella tasolla nivelillä. Ensi kaudella saakin sitten nähdä, löydänkö kankiyhdistelmän, jonka hän hyväksyisi kansainvälisiä kisoja ajatellen.

    ❗️ Varsomiset meni muuten hyvin, mutta toiselta tammalta ei vaan tullut tarpeeksi maitoa. Se on kai sen verran harvinainen ongelma, että sitä ei oikein kukaan aluksi uskonut. Varsa alkoi olla selvästi todella väsynyt, jolloin tietenkin hankittiin pikaisesti maidonkorviketta ja jälleen oli kaikki hyvin. 

    ❗️ Tiineenä on nyt myös yksi minun suurimmista Grand Prix lupauksista eli Amperia. Hän sai viime talvena hoitokarsinassa vetopaniikin ja peruutti niin kovaa seinään, että hännän vieressä olevaan luuhun tuli pieni murtuma. Tämän parantelu kestää niin kauan, että päätin astuttaa ja katsoa tilannetta ensi vuonna uudestaan.

    Tässä murto-osa haasteista, joita olen kohdannut. Halusin tuoda niitä esille samalla, kun ilolla muistelen menestystämme. Me onnistuimme haasteista huolimatta, ja näin pyrimme jatkossakin tekemään, sillä haasteet eivät tästä lajista lopu. Niistä voi kuitenkin aina tulla viisaammaksi.

    Vahvaa osaamista haasteiden tukena

    Kuitenkin kun näin isosta kokonaisuudesta vastaa, tarvitaan erittäin vahva osaaminen ja monta eri osa-alueen ammattilaista. Kaikesta ei voi tietää kaikkea, eikä pidäkään. Olen tehnyt Vetcaren ja Equistron kanssa yhteistyötä nyt jo monta vuotta. On erittäin tärkeää voida räätälöidä jokaiselle hevoselle juuri sille sopivin yhdistelmä lisäravinteita, ruokintaa ja hoitoa saavuttaaksemme parhaat mahdolliset tulokset.

    Lisää edustusratsastajimme kuulumisia löydät Instagram-tililtämme @hevosesihyvaksi. Seuraa Stellaa tilillä: @stellahagelstam

    Artikkelin kuvat ovat ottaneet Mirella Ruotsalainen ja Leena Kahisaari.