• Vetcare visionäärit on blogi vetcarelaisten arjesta.

    Vetcare Visionäärit viestintästrategian sanansaattajina

    Meillä Vetcarella on kiinnostava tarina kerrottavanamme. Näin ajattelen, sillä yrityksellä on pitkät perinteet eläinlääkealalla ja kisaamme suomalaisena yrityksenä vuosittain suurimman eläinlääkealan yrityksen tittelistä kotimaan markkinalla. Vetcare on aikanaan perustettu tarpeesta tarjota eläimille entistä paremmin sopivia lääkkeitä, ja sama ajatus ohjaa meidän toimintaamme edelleen. Vetcaren toiminta innovatiivisena tuotekehittäjänä on kuitenkin jäänyt piiloon. Olemme tähän saakka keskittyneet tarinamme kertomisen sijasta tuotelähtöiseen markkinointiin.

    Peräänkuulutin yrityksen ainutlaatuisen tarinan esille nostamista vuosia ja nyt siihen on tullut muutos. Vetcare on uudistanut viestintästrategiansa ja sen yksi konkreettinen toimenpide on meidän omien työntekijöiden, raudanlujien ammattilaisten ääneen esiin tuominen viestinnässä. Tästä syntyi Vetcare Visionäärit – ohjelma. Vetcare Visionääri -ohjelman tavoitteena on koko konsernin hyvän työn ja tunnettuuden lisääminen. Haluamme rakentaa merkitystä ja tarinaa, sekä tuoda innovaatiotoimintaamme näkyvämmin esille, myös kansainvälisesti.

    Vetcare visionääriksi sisäisellä haulla

    Ohjelmaan haki useita rohkeita visionääri ehdokkaita, mikä kertoo siitä, että tiimistämme löytyy asiantuntijuuden lisäksi myös paljon halua tarttua haasteeseen ja jopa venyttää omaa mukavuusaluetta. Kiitos siitä kaikille Visionääri -ohjelmaan mukaan lähteneille! Tiedän, että monia Visionäärejä jännittää ja ehkä jopa vähän pelottaa tässä vaiheessa, niin myös minua. Tällainen toiminta on minullekin täysin uutta,  sillä en ole ennen tätä kokenut olevani mitenkään erityisen asiantunteva, joka haluaisi tuoda ajatuksiaan esille blogin muodossa. Itse kun olen työskennellyt juuri tuon tuotelähtöisen markkinointiviestinnän parissa vuosia. On kuitenkin ihan eri asia kirjoittaa omalla nimellään ja kasvoillaan. Mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, viestinnän tiellä!

    Kun yrityksessä haetaan tämän kaltaisia visionäärejä – henkilöitä, jotka olisivat valmiita esimerkiksi kirjoittamaan omasta arjestaan ja työstään yrityksen blogiin – ei ole itsestään selvää, että vapaaehtoisia ilmaantuu. Siksi olikin ilo huomata, että meiltä löytyi useita henkilöiltä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita kertomaan arjestaan. Tarinamme ja oman arjen avaaminen koettiin tärkeäksi. Saimme ohjelmaan mukaan kattavasti visionääriehdokkaita yrityksemme eri toiminnoista, kuten laadunvarmistuksesta, logistiikasta, tukkutoiminnoista ja myynnistä. Yrityksen ylin johtokin lähti mukaan talkoisiin!

    Haku Visionääreihin toteutettiin sähköisiä kanavia hyödyntäen. Kuvassa vasemmalta oikealle Susanna, Olli ja Päivi hakuilmoituksen videointi palaverissa.

    Etusijalla eläinten hyvinvointi – missiomme tarinallistaminen

    Tiimistämme löytyy paljon ammattitaitoa ja osaamista. Vetcalaiset ovatkin tinkimättömiä laadunvarmistajia, uteliaita maailmanparantajia ja rohkeita visionäärejä. Meidän kaikkien tehtävä on tarjota eläinten kanssa toimiville ihmisille, kuten eläinlääkäreille ja lemmikinomistajille, parhaat mahdollisuudet pitää eläimistä hyvää huolta. Ja tämä on sitä arkeamme, jonka haluamme nyt kertoa tarinoina kaikkien nähtäville.

    Yrityksemme matka avoimemman viestinnän tiellä on siis alkanut. Matka tulee olemaan pitkä, eikä tehtävä ole helppo, mutta tietoinen työskentely ja konkreettiset toimenpiteet avoimemman viestintäkulttuurin kehittämisen eteen vievät meitä tässä eteenpäin. Visionääritoiminta on mielestäni keskeisessä roolissa yrityksen viestintäkulttuurin muutoksessa. Visionäärit toimivat etulinjassa tällä yhteisellä matkalla kohti koko konsernimme tavoitetta tehdä meidän jokaisen hyvä työ näkyväksi, niin sisäisesti kuin ulkoisesti. 

    Tarinamme arjesta tuovat jatkossa missiomme ”etusijalla eläinten hyvinvointi” näkyvästi esiin viestinnässä. Tällöin me yhdessä koko organisaation voimin tuomme avoimesti ja rohkeasti esille osaamistamme ja voimme tehdä viestinnästämme vaikuttavaa.  Yrityksen kulttuuri ja viestinnän asenne lähtee kuitenkin meidän jokaisen vetcarelaisen keskuudesta. 

    Miten minusta tuli Vetcare Päävisionääri?

    Kehityshaluisena ja periksi antamattomana ihmisenä olin siis jo vuosia puhunut siitä, miten Vetcaren hieno tarina, ainutlaatuiset innovaatiot ja upea osaaminen ansaitsisivat tulla nostetuksi esille. Ilokseni huomasin, että viestintä olikin nostettu yrityksen strategian tärkeäksi osaksi tälle strategiakaudelle. Ja koska olin avoimesti esitellyt ajatuksiani yrityskuvan kehittämiseen, pyydettiin minut mukaan viestintästrategian uudistamisprojektiin. Ja sitten kun tuli toimenpiteiden aika, oli minulle varsin luontevaa ottaa päävisionäärin rooli vastaan, kun sitä tarjottiin. Joku tulenkantaja tarvittiin.

    Eli tässä nyt siis ollaan, uuden äärellä. Niin organisaationa kuin ihmisenä. Uskon, että tästä matkasta tulee antoisa ja hyvin opettavainen. Vielä en tiedä itsekään ihan varmaksi, mitä seuraavan nurkan takana odottaa, mutta tavoitteeni päävisionäärinä on minulle selkeä. Toimia suunnannäyttäjänä niin muille Visionääreille kuin koko meidän organisaatiollemme – tulenkantajana. Haluan, että me yhdessä tuomme toimintamme eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi näkyväksi myös yrityksen ulkopuolisille sidosryhmille, niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Jotta muutos onnistuu, tarvitaan koko organisaatio viestimään yhdessä entistä rohkeammin, avoimemmin ja vaikuttavammin. Ja tämä vaatii konkreettisia toimenpiteitä, kuten Vetcare Visionäärit -toiminta. Tervetuloa seuramaan Vetcare Visionäärit blogia! 🙂

    Kirjoittaja: Päivi, Päävisionääri. Työskennellyt Vetcaren markkinoinnissa vuodesta 2015. Intohimoinen crossfit harrastelija sekä wannabe puutarhuri.

    Vetcare visionäärit blogi ja yrityksen arvot